Sadrak Meesak ja Abednego säilyttävät nuhteettomuutensa
KRISTITYN nuhteettomuustie ei noudata sovittelupolkua. Kristus Jeesus ei puoltanut yleiskirkollista liikettä yhdistääkseen fariseukset ja saddukeukset ja kristityt. Eivätkä Kristusta edeltäneet uskolliset miehetkään tehneet sitä. Kun israelilaiset menivät Kanaanin maahan, ei heitä opetettu pitämään veljeysviikkoja sopusoinnun ylläpitämiseksi heidän itsensä ja siellä asuvien väärän palvonnan kannattajien välillä. He harjoittivat tällaista ulkonaista veljeilyä myöhemmin, mutta sen hinta oli heille kallis. Uskonnon rauhan kavalalla alttarilla he uhrasivat nuhteettomuutensa Jehovan edessä. Heidän selkärangaton taantumisensa kiihtyi vuosisatojen kuluessa, kunnes se vei heidät lopulta kansallisonnettomuuteen ja Babylonian-vankeuteen. Mutta koko tuon raamatullisen menneisyyden ajan oli vaihteleva määrä henkilöitä, jotka syrjäyttivät nuo yleiskirkollisuuden kavalat ansat ja heikot veljeyssovittelut. He laskivat uskonnon rauhan hinnan, ja kun se olisi vaatinut heidän luopumistaan nuhteettomuudestaan Jumalaa kohtaa, niin he kieltäytyivät maksamasta sitä. Sadrak, Meesak ja Abednego olivat kolme Raamatun henkilöä, jotka kieltäytyivät alistumasta uskonnon rauhaan mistään hinnasta. He tulivat yleisesti tunnetuiksi näillä nimillä. Ollessaan Juudassa nämä kolme heprealaista tunnettiin nimillä Hananja (mikä merkitsee ”Jah on suosinut”), Miisael (”kuka on Jumalan kaltainen”) ja Asarja (”Jah on säilyttäjä”), mutta kun Nebukadnessar vei heidät Babyloniaan Jerusalemin ensimmäisen vankeuteen viemisen aikana, v. 618 eKr., niin hän muutti heidän nimensä Sadrakiksi (”kuujumala”), Meesakiksi (”kuninkaan vieras”) ja Abednegoksi (”Nebon palvelija”).
Danielin ennustuksessa ensiksi kerrotut kaksi nuhteettomuuskoetta olivat vain alkuvalmisteluja. Oli aika, jolloin näille kolmelle heprealaiselle Danielin ohella piti opettaa kaldealaisten viisautta Nebukadnessarin käskystä, ja heidän piti saada ravintonsa kuninkaan elintarpeista. Mutta kuninkaan kellarista tullut liha saattoi olla Mooseksen lain mukaan saastaista. Ehkä se oli otettu elukoista, joista ei veri ollut oikein laskettu pois niitä teurastettaessa ja, mikä pahinta, se saattoi olla paholaisjumalille uhratuista eläimistäkin. Mitä tulee kuninkaan viiniin, niin se taas voi kuulua tuollaisille pakanajumalille uhrattuihin juomauhreihin. Siksi nämä kolme heprealaista ja Daniel päättivät ”olla saastuttamatta itseään” kuninkaan ruoalla tai viinillä. Kun he pyysivät muuta ruokaa, niin se huolestutti ylivalvojaa, joka pelkäsi, että he eivät voisi kehollisesti niin hyvin kuin toiset vankinuorukaiset, mutta Daniel sanoi kaikkien neljän puhemiehenä: ”Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme. Sitten tarkastettakoon sinun edessäsi, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa.” Kokeeseen suostuttiin, tulokset olivat tyydyttävät, ja noiden neljän sallittiin nauttia jatkuvasti kasviksia ja vettä, ei ruokavaliosyistä, vaan heidän nuhteettomuutensa säilyttämiseksi. Jumala siunasi heidän menettelynsä, antoi heille viisautta, soi heidän viedä voiton kaikista toisista Nebukadnessarin edessä, mistä oli seurauksena, että heistä tehtiin kuninkaan palvelijoita ja heidät arvosteltiin kymmenen kertaa etevämmiksi kaikkia muita viisaita koko valtakunnassa. – Dan. 1:1–20.
Toinen koetus tuli, kun Nebukadnessar näki unta, unohti sen, vaati viisaitaan kertomaan hänelle sekä unohdetun unen että sen selityksen ja määräsi kaikki viisaat hävitettäviksi raivostuneena siitä, että he eivät kyenneet tekemään sitä. Tämä ajattelematon hävitysmääräys sisälsi Danielinkin ja ne kolme heprealaista, vaikka heille ei ollutkaan ilmoitettu tuosta riita-asiasta. Daniel tiedusti syytä tähän ankaraan määräykseen ja saatuaan kuulla sen meni ilmoittamaan uutiset Sadrakille, Meesakille ja Abednegolle. Tuloksena oli Jehovalle esitetty yhteisrukous, missä anottiin hänen armoaan ja valistustaan, jotta he eivät tuhoutuisi Babylonian toisten viisaitten kanssa. Jehova toimi näiden palvelijainsa varjelemiseksi, jotka olivat pitäneet kiinni nuhteettomuudestaan. Hän ilmaisi unen ja sen selityksen Danielille vastaten tuohon yhteisrukoukseen, missä ei pyydetty sopimattomia. Daniel ilmoitti tiedon Nebukadnessarille sanoen Jehova Jumalan tämän salaisen asian paljastajaksi. Seurauksena oli, että kuningas korotti Danielin itseään lähimpään paikkaan ja ylensi Sadrakin, Meesakin ja Abednegon hoitamaan Babylonin maakunnan asioita. – Dan. 2:1–28, 46–49.
Noiden kolmen heprealaisen koetuksen huippukohta tuli, kun Nebukadnessar pystytti solakan, mutta korkealle taivasta kohti ulottuvan patsaan. Siitä puhutaan kultaisena, mutta koska se oli 27–31,5 m korkuinen, niin se oli epäilemättä vain ohuesti silattu tällä kallisarvoisella metallilla. On todennäköistä, että tuo kuvapatsas oli uskonnollinen samoin kuin kansallinenkin, koska Nebukadnessar oli äärimmäisen uskonnollismielinen, kuten ne hänen monet piirtokirjoituksensa osoittavat, joiden on havaittu antavan kiitokset ja kunnioitukset paholaisjumalille, varsinkin hänen suojelusjumalalleen, Beel-Merodakille. Kun kuvapatsas vihittiin kaikkien maakuntien viranomaisten ollessa koolla, niin kuninkaan airut kaiutti kautta Duuran tasangon seuraavan julistuksen: ”Teille, kansat, sukukunnat ja kielet, julistetaan: heti kun te kuulette torvien, huilujen, kitarain, harppujen, psalttarien, säkkipillien ja kaikkinaisten muiden soittimien äänen, langetkaa maahan ja kumartaen rukoilkaa kultaista kuvapatsasta, jonka kuningas Nebukadnessar on pystyttänyt. Mutta joka ei lankea maahan ja kumarra, se heitetään sillä hetkellä tuliseen pätsiin.” – Dan. 3:4–6.
Niin pian kuin ihmiset kuulivat kansallissoiton, he heittäytyivät maahan määrättyyn asentoon, Sadrakia, Meesakia ja Abednegoa lukuunottamatta. He eivät palvoneet kuvia enempää kuin valtiotakaan; he eivät asettuneet minkäänlaisiin imarteleviin eikä alamaisuutta osoittaviin asentoihin huolimatta kansallistavoista. Nuhteettomuus Jumalan edessä oli tärkeämpi kuin velvollisuus valtiota kohtaan. Siksi ehättivätkin kateelliset ihmiset kuninkaan luo ja juorusivat, että ne kolme heprealaista eivät osoittaneet kuninkaalle ja valtiolle ja jumalille tulevaa kunnioitusta. Tästä näennäisestä niskoittelusta ja häpäisystä sokeasti ja järjettömästi raivostuneena Nebukadnessar vedätti nuo kolme eriuskoista eteensä ja antoi heille erikoisedun tehdä parannuksen ja mukautua puhdasoppiseen palvontaan. Haihtuiko ja häipyikö Sadrakin, Meesakin ja Abednegon nuhteettomuus kuin sauhu, kun he joutuivat loimuavan tulipätsin eteen? Päätä itse heidän pikaisesta ja suorasta vastauksestaan: ”Nebukadnessar, meidän ei tarvitse tuhlata sanoja tämän asian pohtimiseen kanssasi. Jos meidän Jumalamme, jota me palvelemme, kykenee vapauttamaan meidät, niin hän vapauttaa meidät loimuavasta tulipätsistä ja sinun kädestäsi, kuningas; mutta vaikka hän ei sitä tekisikään, niin tiedä, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä heittäydy maahan sen kultapatsaan eteen, minkä olet pystyttänyt.” – Dan. 3:7–18, Amer. käänn.
Tämän Nebukadnessarin uhkavaatimuksen jyrkkä hylkääminen kuohutti hänet arvostelukyvyttömäksi, ja hänen vihansa teki hänet mielettömäksi, ja hän huusi kasvot raivon vääristäminä määräyksensä. Hankkikaa vahvimmat sotilaat! Pankaa heidät sitomaan nämä kapinoitsijat! Heittäkää heidät tuliseen pätsiin! Mutta kuumentakaa se seitsemän kertaa tavallista kuumemmaksi! Kuninkaan käskyläiset kiiruhtivat täyttämään valtiaansa tahtoa. Pätsin kuumuus oli niin hirveä, että ne miehet, jotka heittivät nuo kolme heprealaista pätsiin, kärventyivät karreksi liekkien poltteessa! Entä Sadrak, Meesak ja Abednego? He kulkivat korventumattomina tulipätsissä, ja Nebukadnessarin silmät pullistuivat tyrmistyksestä hänen nähdessään heidän joukossaan neljännen, Jumalan Pojan kaltaisen. Tuittupäinen kuningas rauhoittui nopeammin kuin hän oli tulistunut ja kutsui nuo kolme heprealaista ulos. Mykistyneet katselijat näkivät, että ulostulevat heprealaiset olivat vahingoittumattomia, ei hiuskaan ollut kärventynyt, ei yksikään vaatekappale palanut, eikä heissä ollut edes savun hajua. Nebukadnessar sanoi:
”Kiitetty olkoon Sadrakin, Meesakin ja Abednegon Jumala, joka lähetti enkelinsä ja pelasti palvelijansa, jotka häneen turvasivat eivätkä totelleet kuninkaan käskyä, vaan antoivat ruumiinsa alttiiksi, ennemmin kuin palvelivat ja kumartaen rukoilivat muuta jumalaa kuin omaa Jumalaansa. Ja minä annan käskyn, että jokainen, olkoon hän mitä kansaa, kansakuntaa ja kieltä tahansa, joka puhuu pilkaten Sadrakin, Meesakin ja Abednegon Jumalasta, hakattakoon kappaleiksi, ja hänen talonsa tehtäköön soraläjäksi; sillä ei ole muuta jumalaa, joka niin voi pelastaa kuin tämä.” – Dan. 3:19–29.
Raamattu päättää kertomuksensa näistä kolmesta heprealaisesta seuraavassa jakeessa, missä mainitaan Sadrakin, Meesakin ja Abednegon korottaminen edelleen Babylonin maakunnassa. Näiden miesten jännittävä kokemus pätsissä on koristeltu katolisessa Douay-käännöksessä 67 väärällä jakeella, mitkä on pantu jakeitten 23 ja 24 väliin kolmanteen lukuun. Nämä lisäjakeet ovat kaikkien apokryfisten kirjoitusten tavoin ristiriitaiset keskenään ja ovat henkeyttämätöntä legendaa, mikä on kehittynyt juutalaisten perimätiedossa. Raamattu viittaa kuitenkin myöhemmin Sadrakin, Meesakin ja Abednegon kokemukseen puhuessaan ’tulen voiman sammuttamisesta’ uskon avulla. – Hepr. 11:33, 34.
Näinä päivinä, jolloin uskonnolliset, kansalliset ja poliittiset aaterakennelmat törmäävät vastakkain tavoitellessaan kilpaa ihmisten kannatusta tai alamaisuutta, kristityn täytyy huolehtia ensimmäiseksi alamaisuudestaan ja nuhteettomuudestaan Jehova Jumalan edessä. Ei väkivallan eikä vainon, luihujen juonien eikä petollisten menetelmien, valtion harhauttamiskeinojen eikä uhkailun, ei minkään näiden menetelmätapojen tule sallia viedä tai ottaa tai pelottaa kristityltä hänen nuhteettomuuttaan. Siitä luopuminen merkitsee kuoleman omaksumista; siinä pysyminen merkitsee elämän saavuttamista. Säilytä se yhtä lujasti kuin Sadrak, Meesak ja Abednego tekivät.