KULKUSIRKKA

Heinäsirkkalaji, varsinkin sellainen, joka liikkuu suurissa parvissa. Niistä monista heprean sanoista, jotka on käännetty vastineella ”kulkusirkka”, ʼar·behʹ esiintyy useimmin, ja sen ymmärretään tarkoittavan vaeltavaa kulkusirkkaa, joka on saavuttanut täysin kehittyneen, siivekkään asteen (3Mo 11:22, Rbi8, alav.). Heprealainen sana jeʹleq viittaa ryömivään, siivettömään kulkusirkkaan, ts. sellaiseen, jonka kehitys on kesken (Ps 105:34, Rbi8, alav.; Jl 1:4). Heprean sana sol·ʽamʹ tarkoittaa syötävää kulkusirkkaa (3Mo 11:22). Kulkusirkkaparveen viitataan heprealaisella sanalla gō·vajʹ (Am 7:1). Kreikkalainen sana a·krisʹ on käännetty vastineella ”kulkusirkka” (Mt 3:4; Il 9:7).

Kulkusirkan pituus on vähintään 5 cm. Sillä on kaksi siipiparia ja kuusi jalkaa, joista kaksi paljon pitempää takajalkaa ovat hyppyraajoja ja niissä on paksut reidet. Kun leveät, kalvomaiset takasiivet eivät ole käytössä, ne ovat kokoontaitettuina nahkeiden etusiipien alla. Tämä hyönteinen pystyy hyppyraajoillaan hyppäämään matkan, joka on useita kertoja sen ruumiin pituinen (ks. Job 39:20). Kulkusirkalla kuvataan Raamatussa toisinaan rajatonta määrää (Tu 6:5; 7:12; Jer 46:23; Na 3:15, 17).

”Puhdasta” ravintoa. Kulkusirkat määritettiin Mooseksen laissa puhtaaksi ravinnoksi (3Mo 11:21, 22). Johannes Kastaja jopa eli kulkusirkoilla ja hunajalla (Mt 3:4). Näiden hyönteisten maun sanotaan muistuttavan katkaravun tai taskuravun makua, ja niissä on runsaasti proteiinia; erään Jerusalemissa tehdyn tutkimuksen mukaan aavikkokulkusirkoissa on 75 prosenttia proteiinia. Nykyään arabit valmistavat sirkat syötäväksi paahtamalla, keittämällä, paistamalla tai kuivaamalla. Yleensä niistä poistetaan jalat ja siivet.

Kulkusirkkavitsauksia. Raamatun aikoina kulkusirkkavitsaus oli ankara onnettomuus, ja toisinaan se oli Jehovan tuomion ilmaus, kuten muinaisen Egyptin kahdeksas vitsaus (2Mo 10:4–6, 12–19; 5Mo 28:38; 1Ku 8:37; 2Ai 6:28; Ps 78:46; 105:34). Tuulen kuljettamat kulkusirkat saapuvat yhtäkkiä, mutta niiden tulon ääni, jota Raamatussa verrataan vaunujen ääneen ja olkia kuluttavan tulen ääneen (Jl 1:4; 2:5, 25), voidaan kertoman mukaan kuulla n. 10 km:n päähän. Niiden lento riippuu suurelta osin tuulesta, ja tuulen ollessa suotuisa ne voivat kulkea useita kilometrejä. Ihmiset ovat nähneet kulkusirkkaparvia merellä jopa yli 1600 km:n päässä mantereesta. Epäsuotuisat tuulet voivat kuitenkin ajaa ne veteen kuolemaan (2Mo 10:13, 19). Suuri lentävä parvi (joka voi lentää yli 1500 m:n korkeudessa) on kuin pilvi, joka estää auringonvaloa näkymästä (Jl 2:10).

Kulkusirkkojen hyökkäys voi muuttaa paratiisin kaltaisen maan autiomaaksi, sillä niillä on kyltymätön ruokahalu (Jl 2:3). Yksi vaeltava kulkusirkka syö päivässä ruumiinsa painon verran ruokaa; se on suhteessa 60–100 kertaa se määrä, minkä ihminen syö. Ne eivät syö ainoastaan vihreitä kasveja vaan myös pellavaa, villaa, silkkiä ja nahkaa, eivätkä ne säästä edes huonekalujen pinnoilla olevaa lakkaa tunkeutuessaan taloihin. Suuren parven päivittäisen ravinnonkulutuksen on arvioitu vastaavan 1,5 miljoonan ihmisen ravinnonkulutusta.

Kulkusirkkaparvi etenee kuin hyvin organisoitu, kurinalainen taistelujoukko, vaikka niillä ei ole kuningasta eikä johtajaa, mikä todistaa niiden vaistonvaraisesta viisaudesta (San 30:24, 27). Hyökkäys jatkuu, vaikka monet menehtyvät. Kuolleiden kulkusirkkojen ruumiit sammuttavat parven etenemistä pysäyttämään tehdyt tulet. Vedellä täytetyt ojat eivät pysty estämään niiden kulkua, sillä nekin täyttyvät niiden kuolleilla ruumiilla. (Jl 2:7–9.) ”Niillä ei tiedetä olevan mitään luonnollista vihollista, joka pystyisi pitämään niiden tuhoisat muuttoaallot kurissa”, kirjoitti muuan eläintieteen professori (The New York Times Magazine, ”The Locust War”, 22.5.1960, s. 96).

Nykyajan kulkusirkkavitsauksia kuvaillaan teoksessa Grzimek’s Animal Life Encyclopedia (1975, 2. osa, s. 109, 110) seuraavasti: ”Useat heinäsirkkalajit aiheuttavat vielä nykyäänkin kulkusirkkavitsauksia Afrikassa ja muissa osissa maailmaa. Se, että ne lisääntyvät toisinaan valtavasti ja kulkevat pitkiä matkoja, on aiheuttanut suurta tuhoa ravintokasvisadoille nykyaikana. Euroopassa niiden joukkoesiintyminen oli erittäin tuhoisaa vuosina 1873–75 ja Yhdysvalloissa vuosina 1874–77. – – Vuonna 1955 vaeltava kulkusirkkaparvi, joka oli 250 km pitkä ja 20 km leveä, hyökkäsi Etelä-Marokkoon. Vuonna 1961–62 siellä oli jälleen vitsaus, jota ei pystytty tehokkaasti torjumaan – – Sen vuoksi kulkusirkat aiheuttivat viidessä päivässä runsaan miljardin frangin vahingot yli 5000 neliökilometrin alueella. – – Noiden viiden päivän aikana vaeltavat kulkusirkat söivät 7000 tonnia appelsiineja eli n. 60000 kg tunnissa. Tämä ylittää koko Ranskan vuotuisen kulutuksen.”

Kuvaannollista käyttöä. Tutkimusten mukaan kulkusirkan elinikä on 4–6 kk. Onkin sen vuoksi sopivaa, että Ilmestyksen 9:5:ssä mainittujen vertauskuvallisten kulkusirkkojen kerrotaan piinaavan ihmisiä viisi kuukautta eli koko niiden tavanomaisen eliniän.

Kun Nahumin 3:16:ssa kuvaillaan Assyrian sotilaita, siinä sanotaan kulkusirkan luovan nahkansa. Kulkusirkka luo nahkansa viisi kertaa ennen täysikasvuiseksi tuloaan. Nahumin 3:17:ssä verrataan Assyrian vartiomiehiä ja värväysupseereita kulkusirkkoihin, jotka leiriytyvät kiviaitauksiin kylmänä päivänä mutta pakenevat, kun aurinko alkaa paistaa. Tämä saattaa viitata siihen, että kylmä ilma kohmettaa hyönteiset ja saa ne piileskelemään muurien halkeamissa, kunnes auringonsäteet lämmittävät niitä ja ne lentävät tiehensä. Kulkusirkat eivät kertoman mukaan pysty lentämään ennen kuin niiden ruumiin lämpötila on kohonnut n. 21 °C:seen.