ASSER
(’onnellinen; onnellisuus’).
1. Jaakobin kahdeksas poika ja toinen niistä kahdesta pojasta, jotka Lean palvelijatar Silpa synnytti (1Mo 35:26). Asserin ainoa täysveli oli siis Gad. Asserin neljä poikaa ja tytär luetellaan 1. Aikakirjan 7:30:ssä, vaikka hänen vaimoaan ei mainitakaan. Asser ei ollut erityisen huomattava Jaakobin 12 pojan joukossa. Asserin isän kuolinvuodeprofetiassa Asseria kuitenkin luvattiin siunata runsaalla ja ravitsevalla ruoalla (1Mo 49:20), ja hänen jälkeläistensä historia osoittaa tämän ennustuksen täyttyneen.
2. Nimeä käytetään myös Asserista polveutuvasta heimosta. Vuoden kuluttua Egyptistä lähdön jälkeen tuon heimon aikuisten miespuolisten jälkeläisten määrä oli 41500 (4Mo 1:41), ja noin 39 vuotta myöhemmin heidän määränsä oli noussut 53400:aan, mikä teki heistä viidenneksi väekkäimmän heimon (4Mo 26:47). Asserin paikka Israelin leirissä oli tabernaakkelin pohjoispuolella Danin ja Naftalin heimojen kanssa (4Mo 2:25–30).
Ennen Kanaaniin menemistä Mooseksen profeetallisessa siunauksessa ennustettiin jälleen vaurautta Asserille. Kuvaannollisesti heimo ’kastaisi jalkansa öljyyn’. (5Mo 33:24, 25; vrt. Job 29:6.) Heille määrätty alue ulottui pitkin Välimeren rannikkotasankoja Karmelinvuoren eteläpuolella sijainneen Dorin kaupungin alapuolelta Palestiinan pohjoisrajalle Sidoniin (Jos 17:7–11; 19:24–31). Siihen sisältyi osa koko Israelin hedelmällisintä maata, jossa oliivipuut tuottivat runsaasti öljyä ja muista hedelmistä saatiin jopa kuninkaallisen pöydän kaunistukseksi sopivia herkkuja (1Mo 49:20; 5Mo 33:24). Sebulonin ja Naftalin alueet olivat Asserin itärajalla, Manassen ja Isaskarin alueet sen etelä- ja kaakkoisrajalla.
Joosuan 17:7:ssä Asserin sanotaan olevan Manassen heimon rajalla. Asser mainitaan myös tuon saman kertomuksen jakeessa 10, jossa se selvästi tarkoittaa Asserin heimon aluetta.