Stressi – ”äänetön tappaja”
”Ensimmäinen oire, jonka panin itsessäni merkille, oli voimakas puristus. Se alkoi läheltä rintalastaa, iski hartioihin, kaulaan ja leukoihin sekä tulvahti takaisin alas molempien käsivarsien läpi. Tuntui siltä kuin rintakehäni päälle olisi mätkähtänyt norsu. Pystyin hädin tuskin hengittämään. Aloin hikoilla. Aloin saada vatsakramppeja ja sen jälkeen tuntea valtavaa pahoinvointia. – – Kun sairaanhoitajat myöhemmin auttoivat minut sairaalasänkyyn, muistan sanoneeni ihmeissäni: ’Olen saanut sydänkohtauksen.’ Olin 44-vuotias.”
NÄIN kuvailee tohtori Robert S. Eliot kirjassaan From Stress to Strength käyntiään kuoleman rajalla, mistä on kulunut jo yli 20 vuotta. Aiemmin tuona aamuna hän oli osallistunut erääseen konferenssiin ja pitänyt siellä esitelmän, jonka aiheena oli – ironista kyllä – sydänkohtaukset. Yhtäkkiä tri Eliot, joka on sydäntautilääkäri, huomasi olevansa, kuten hän itse sanoo, ”sairaalan sydänvalvontayksikössä lakanoitten väärällä puolella”. Minkä syyksi hän panee odottamattoman kriisinsä? Hän sanoo: ”Tunsin sisimmässäni, miten stressin aiheuttamat oman elimistöni reaktiot olivat tappamassa minua.”a
Tri Eliotin kokemus osoittaa, että stressillä voi olla hengenvaarallisia seurauksia. Yhdysvalloissa se onkin yhdistetty joihinkin yleisimmistä kuolinsyistä. Stressin vaikutukset voivat kasaantua huomaamatta ajan kuluessa ja sen jälkeen paljastua ilman varoitusta. Stressiä on näin ollen syystä sanottu ”äänettömäksi tappajaksi”.
Yllättävää kyllä niin sanotut A-tyyppiset ihmiset – joille on tunnusomaista kärsimättömyys, aggressiivisuus ja kilpailuhalu – eivät ole ainoita, joilla on stressistä johtuvan romahduksen vaara. Nekin, jotka näyttävät olevan luonteeltaan rauhallisia, voivat olla vaarassa, varsinkin jos heidän rauhallisuutensa on vain helposti särkyvää pintaa, kuin painekeittimen kansi, jota ei ole kunnolla kiinnitetty keittimeen. Tri Eliot uskoo tämän pitävän paikkansa hänen tapauksessaan. Hän varoittaa nyt toisia: ”Voit yhtäkkiä kuolla tänään – tietämättömänä siitä, että sinulla on ollut vuosikausia aikapommi sidottuna sydämeesi.”
Sydänkohtaus ja äkkikuolema eivät silti ole ainoita ongelmia, jotka ovat yhteydessä stressiin. Siitä enemmän seuraavassa kirjoituksessa.
[Alaviite]
a Stressillä voi kyllä olla osuutensa sydänkohtauksen synnyssä, mutta useimmiten sydänkohtauksen syynä on ateroskleroosin, valtimoiden rasvakovetustaudin, sepelvaltimoille aiheuttama vakava vahinko. Jos jollakulla on sydäntaudin oireita, hänen olisi siksi epäviisasta suhtautua oireisiinsa kevyesti ja kenties ajatella, että pelkästään stressiä vähentämällä hän tulee jälleen kuntoon. (Ks. Herätkää! 8.12.1996 s. 3–13.)