Luopumisen tuska

”Mieheni varoitti minua sinä päivänä, jona ensimmäinen lapsemme syntyi: ’Kulta, lasten kasvattaminen on yksi pitkä luopumisprosessi.’” (Ourselves and Our Children—A Book by and for Parents)

USEIMMAT vanhemmat ovat onnellisia – jopa riemastuneita – kun heidän ensimmäinen lapsensa syntyy. Kaikista vanhemmuuden mukanaan tuomista hankaluuksista, ongelmista, kärsimyksistä, pettymyksistä ja huolista huolimatta lapset voivat tuottaa suurta iloa. Noin kolmetuhatta vuotta sitten Raamattu julisti: ”Ovathan lapset Herran lahja, jälkeläiset ovat hänen suomansa palkkio.” (Psalmit 127:3, Psalmit nykysuomeksi.)

Toisaalta Raamattu esittää myös seuraavan vakavoittavan ennusteen: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä.” (1. Mooseksen kirja 2:24.) Yleensä aikuiset lapset lähtevät kotoa, ja syitä on monia: koulutuksen hankkiminen, uran tavoittelu, kristillisen palveluksen laajentaminen, naimisiinmeno. Mutta joillekin vanhemmille tämä on yksinkertaisesti liian tuskallista. He antavat lastensa luonnollisten itsenäistymispyrkimysten saada heidät tuntemaan itsensä – kuten muuan kirjoittaja asian esitti – ”loukatuiksi, tyrmistyneiksi, nolatuiksi, uhatuiksi tai hylätyiksi”. Tämä johtaa perheessä usein iänikuiseen riitelyyn ja vihoitteluun. Koska jotkut vanhemmat eivät halua kohdata sitä päivää, jona heidän lapsensa lähtevät pesästä, he eivät valmista näitä aikuisuutta varten. Tällaisesta laiminlyönnistä voidaan joutua korjaamaan kauhistuttavaa satoa: aikuisia joilla on huonot edellytykset hoitaa kotia, huolehtia perheestä tai edes saada vakinaista työtä.

Eron tuottama tuska voi olla erityisen ankaraa yksinhuoltajaperheissä. Karen-niminen yksinhuoltaja sanoo: ”Minulla ja tyttärelläni on hyvin läheiset välit; välillemme on kehittynyt todellinen ystävyyden side. Otin hänet mukaan kaikkialle, minne menin.” On tavallista, että yksinhuoltajaperheissä vanhemman ja lapsen välillä vallitsee läheinen suhde. Ymmärrettävästi ajatus sellaisen läheisyyden menettämisestä tuntuu musertavalta.

Kirjassa Traits of a Healthy Family vanhempia kuitenkin muistutetaan: ”Siitähän perhe-elämässä on kyse: vanhemmistaan riippuvainen pienokainen kasvatetaan aikuiseksi, joka päättää itse omista asioistaan.” Sitten kirjassa varoitetaan: ”Monet perheiden ongelmat johtuvat siitä, että vanhemmat eivät osaa hellittää otettaan.”

Miten on sinun laitasi? Oletko isä tai äiti? Jos olet, oletko valmis kohtaamaan sen päivän, jolloin sinun täytyy luopua omista lapsistasi? Entä miten on lastesi laita? Valmistatko lapsiasi seisomaan omilla jaloillaan?