Kuka on vanhempi? Kuka on lapsi?

KALIFORNIASSA Yhdysvalloissa eräs psykologi valittaa sitä, miten paljon vanhempien auktoriteetti on murentunut viime vuosina. Hän sanoo: ”Työssäni olen jatkuvasti joutunut todistamaan vanhempien ja lasten välisiä keskusteluja, joita on käyty aivan kuten kahden aikuisen, ei lapsen ja vanhemman, välillä. Neuvotteluja, jotka vetävät vertoja suurimpien yhtiöidemme käymille neuvotteluille, on käyty kaikesta, aina nukkumaanmenoajasta viikkorahaan ja kotitöihin. Joskus on ollut vaikea tietää, kuka on vanhempi ja kuka lapsi.”

Raamatussa on tasapainoisia neuvoja vanhemmille. Se varoittaa heitä olemasta liian ankaria, etteivät lapset ärsyyntyisi ja ehkä masentuisikin (Kolossalaisille 3:​21). Mutta se varoittaa myös menemästä toiseen äärimmäisyyteen: olemasta liian sallivaisia ja luopumasta auktoriteetista. Sananlaskut 29:​15 toteaa: ”Valloilleen päästetty poika tuottaa äidilleen häpeää.” Eräs toinen Raamatun sananlasku sanoo: ”Jos hemmottelee palvelijaansa nuoruudesta lähtien, niin hänestä tulee myöhemmin elämässään kiittämätön.” (Sananlaskut 29:​21.) Vaikka tässä raamatunjakeessa viitataankin palvelijaan, periaate soveltuu hyvin myös lapsiin.

Vanhemmat, jotka eivät anna lapsilleen tarpeellista ohjausta ja kuria, joutuvat maksamaan siitä lopulta kovan hinnan: heidän perheensä ei pysy hallinnassa. Miten paljon parempi onkaan soveltaa Raamatun neuvoja! Se tosin vaatii ponnisteluja, mutta se voi myös tuottaa elinikäistä hyötyä. Raamattu sanoo: ”Valmenna poika tiensä suuntaan, niin hän ei vanhetessaankaan siltä poikkea.” (Sananlaskut 22:​6.)