Kun lapsuus on painajainen

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ESPANJAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

Tällaisena aivan tavallisena 1990-luvun päivänä 200000 lasta taistelee sissisodissa, 100 miljoonaa kouluikäistä lasta on vailla kouluopetusta, 150 miljoonaa lasta käy nälkäisenä nukkumaan, 30 miljoonaa lasta nukkuu kaduilla ja 40000 lasta kuolee.

JOS yllä olevat luvut tuntuvat kauhistavilta, ovat myös niiden takaa löytyvien lasten kasvot sydäntä riipaisevia. Lyhyt katsaus viiden lapsen viheliäiseen elämään antaa meille jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä kaikkea nämä synkeät luvut saattavat pitää sisällään.

Lapsisotilas. Mohammad on vasta 13-vuotias, mutta hän on jo karaistunut sotilas, sillä hänellä on takanaan seitsemän taistelua. Ennen kuin hän lähti sotaan, hän paimensi vuohia kymmenvuotiaaksi asti. Nykyään hän käsittelee tottuneesti kevyttä Kalashnikov-rynnäkkökivääriään, eikä hän epäröi käyttää sitä. Eräässä kahakassa hän ampui lähietäisyydeltä kaksi vihollissotilasta. Kun häneltä kysyttiin, miltä tappaminen tuntui, hän vastasi: ”Minusta oli hauskaa, että pystyin tappamaan heidät.” Hänen päällikkönsä mukaan lapset ovat tavallista parempia sotilaita, ”koska he eivät pelkää”.

Lapsityöläinen. Nelivuotias poika, Woodcaby, asuu kevytsoraharkoista tehdyssä talossa eräällä Karibianmeren saarella. Hän nousee aamukuudelta voidakseen huolehtia päivittäisistä talousaskareistaan: ruoanlaitosta, vedenkannosta ja isäntänsä talon siivoamisesta. Hänelle ei makseta palkkaa, eikä hän luultavasti tule koskaan käymään koulua. Woodcaby sanoo kaipaavansa vanhempiaan, mutta hän ei tiedä heidän olinpaikkaansa. Hänen päivänsä päättyy kello 21.30, ja jos hänellä on onnea, hänen ei tarvitse mennä nälkäisenä maata.

Nälkäinen lapsi. Afrikkalaisessa Comosawhan kylässä kitkee 11-vuotias tyttö joka päivä uupumukseen asti rikkaruohoja. Rutikuiva maa ei jaksa kasvattaa juuri muuta kuin heinäkauraa, rehukasvia, ja hän ja hänen perheensä pysyvät hengissä syömällä sen korren alaosan turvonneita niveliä. Nivelet joko keitetään tai silputaan ja sen jälkeen kuivataan. Köyhyys ja sisällissota ovat yhdessä saattaneet kyläläiset nälkäkuoleman partaalle.

Katulapsi. Edison on vain yksi erään eteläamerikkalaisen suurkaupungin tuhansista katulapsista. Kenkien kiillottaminen on hänelle pienenä ansiolähteenä, ja hän nukkuu jalkakäytävällä lähellä linja-autoasemaa yhdessä toisten lasten kanssa, ja kylminä öinä he nukkuvat yhteen sulloutuneina. Joskus hän hankkii lisäansioita pikkurikoksilla. Häntä on poliisi pahoinpidellyt kahdesti, ja hän on ollut kolme kuukautta vankilassa. Edison väittää, että hän on nyt ”melkein kokonaan” lopettanut huumeitten käytön ja liimanhaistelun. Hänen haaveenaan on tulla mekaanikoksi, oppia ammatti.

Lapsen kuolema. On kolea, sateinen aamu Dugen-vuorella Lähi-Idässä. Pieni lapsi pannaan ruumisliinaan käärittynä matalaan hautaan. Lapsi on kuollut ripuliin, yleiseen lapsikuolleisuuden aiheuttajaan. Äiti on pakolainen, ja häneltä ehtyi rintamaito näännyttävän pakomatkan aikana. Epätoivoissaan hän ruokki lastaan sokerivedellä, mutta vesi ei ollut puhdasta ja lapsi kuoli. Hän oli yksi niistä 25000 lapsesta, jotka haudattiin tuona samana päivänä heidän ehtimättä saavuttaa yhden vuoden ikää.

Kun näiden murheellisten esimerkkien määrä kerrotaan tuhansilla, syntyy jonkinlainen käsitys siitä, millaista monien lasten elämä on nykymaailmassa. Vaikka lapsuuden pitäisi olla lapsille oppimisen ja kypsymisen aikaa rakkaudellisen perheen huomassa, näillä lapsilla se on muuttunut painajaiseksi, josta monet heistä eivät enää herää.

UNICEFin vuosiraporttien The State of the World’s Children päätoimittaja Peter Adamson ilmoitti vuonna 1990: ”Kuolonuhrit ja kärsimykset eivät enää ole tässä mitassa välttämättömyyksiä; niitä ei siksi voida enää hyväksyä. Moraalin ja mahdollisuuksien on kuljettava käsi kädessä.”

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Valokuva: Godo-Foto