Lukijoiden kirjeitä

Lyijymyrkytys. Sain juuri luettua kirjoitussarjan ”Lyijymyrkytys – vaarana meille ja lapsillemme?” (22.11.1992) ja haluaisin kiittää teitä ajankohtaisista ja tasapainoisista kirjoituksistanne. Toivottavasti voitte jonakin päivänä kirjoittaa samantapaisen artikkelin alumiinin ja Alzheimerin taudin välisestä yhteydestä.

D. C., Kanada

Tämä yhteys mainittiin lyhyesti jo kirjoituksessa ”Saastuminen – ketkä sitä aiheuttavat?” lehtemme numerossa 8.5.1990. (Toimitus.)

Kuopus. Olen 13-vuotias ja viisilapsisen perheen kuopus. Kirjoitusta ”Nuoret kysyvät: Miksi juuri minun pitää olla kuopus?” (8.10.1992) arvostettiin suuresti. Minusta tuntuu tismalleen samalta kuin joistakuista niistä nuorista, joiden sanoja lainasitte, ja toivon tästä kirjoituksesta olevan apua koko perheelleni. Kiitos meidän nuorten tukemisesta.

C. M., Yhdysvallat

Olen keskimmäinen lapsi, mutta monet tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset soveltuvat myös omiin tunteisiini. Minustakin tuntuu siltä, että saan maksaa veljeni tekemistä virheistä. Juuri hänen takiaan minunkin täytyy tulla kotiin yhdeksän maissa. Siskoni ja minä asumme samassa huoneessa, eikä minulla ole minkäänlaista yksityisyyttä. Olen silti iloinen siitä, että olen keskimmäinen lapsi, niin että voin oppia isoveljeltäni ja opettaa pikkusiskoani. En joudu oikeastaan koskaan olemaan yksin. Kiitos siis tämän kirjoituksen laatimisesta; vaikken olekaan kuopus, hyödyin siitä silti.

N. R., Yhdysvallat

Rautakeuhko. Kirjoitan silmät kyynelissä luettuani Laurel Nisbetin elämäkerran ”Ei edes rautakeuhko voinut estää häntä saarnaamasta” (22.1.1993). Hänen uskonsa on esimerkki meille kaikille. Oli liikuttavaa lukea siitä, miten hän pystyi käyttämään tilannettaan hyödyksi auttaakseen useita muita saamaan tietoa Jehovasta. Hän oli myös päättänyt olla loukkaamatta veren pyhyyttä ja käytti kaiken voimansa kantansa selittämiseen lääkärilleen silloinkin, kun hän oli kuolemaisillaan. Kiitän teitä koko sydämestäni hänen kokemuksensa julkaisemisesta.

Y. C., Italia

Kädet. Lukiessani kirjoitusta ”Kiehtovat kätemme” (8.8.1992) en voinut olla katselematta omia käsiäni. En ollut koskaan todella ajatellut, miten suurenmoiset työkalut Jehova on meille antanut. Kuinka jotkut voivat uskoa, että ihmiset ovat kehityksen tulos? Luulen monen muuttavan mieltään, kun he lukevat tämän kirjoituksen.

E. M., Brasilia

Arvostelevat vanhemmat. ”Nuoret kysyvät” -palstan kirjoitukset ”Miksi mikään mitä teen ei koskaan kelpaa?” (22.11.1992) ja ”Miten minun tulisi suhtautua vanhempieni arvosteleviin huomautuksiin?” (8.12.1992) tulivat juuri oikeaan aikaan. Olin masentunut, koska isäni löysi aina jotakin valittamista. Nyt aion ponnistella kovasti ottaakseni arvostelun vastaan tyynesti sen sijaan että vihaisesti torjuisin sen.

M. Z., Italia

Noiden kirjoitusten sanoma meni todella perille. Olen aina luullut, että vanhempani arvostelevat minua, koska en ole osannut tehdä mitään oikein. Teidän kirjoituksenne sai minut tajuamaan, että heidän kurituksensa on rakkauden ilmaus ja että he haluavat minun onnistuvan. Sen jälkeen kun luin kirjoituksenne, vanhemmillani on ollut paljon vähemmän syytä valittamiseen.

S. P., Yhdysvallat

Äitini ei ole kristitty, eikä mikään, mitä olen tehnyt, ole koskaan kelvannut hänelle. Mutta tämä kirjoitus auttoi minua ymmärtämään häntä paremmin. Mikä on ponnistelujeni tulos? Nyt hän kuuntelee ja on alkanut uskoa siihen, mitä kerron hänelle Jumalan sanasta!

M. T., Filippiinit