Colosseum – muinaisen Rooman ”huvielämän” keskus
Herätkää!-lehden Italian-kirjeenvaihtajalta
”COLOSSEUM on yksi kuuluisimmista Rooman muinaisista muistomerkeistä. Se on tuon maailmanvallan menneen vallan ja loiston vertauskuva ja todistaa järkyttävistä kauhuteoista”, sanoo Luca, joka toimii oppaana ystävilleen Marcolle ja Paololle.
Ehkä sinäkin haluaisit tietää enemmän Colosseumista – milloin se rakennettiin ja minkälaisia näytäntöjä siellä esitettiin. Kävivätkö varhaiskristityt koskaan siellä? Kuoliko heitä siellä siten, että villipedot repivät heidät kappaleiksi, niin kuin jotkut uskovat? Kuuntelehan, mitä Lucalla on kerrottavana ystävilleen.
Luca: ”Colosseumia kutsuttiin alun perin Flaviusten amfiteatteriksi, koska sen rakennuttivat yhteistyönä Flavius-sukuiset keisarit: Vespasianus, Titus ja Domitianus. Vespasianus aloitti rakennustyöt vuosien 72–75 aikana, hänen poikansa Titus jatkoi työtä ja vihki rakennuksen vuonna 80 ja Vespasianuksen veli Domitianus saattoi työn päätökseen.”
Paolo: ”Mutta miksi sitä kutsutaan Colosseumiksi?”
Luca: ”Tämä on hyvin kiinnostava kysymys, johon ei kuitenkaan ole varmaa vastausta. Näyttää siltä, että tätä areenaa alettiin kutsua Colosseumiksi vasta 700-luvulla. Jotkut ajattelevat, että sen nimi juontuu sen kolossaalisesta (jättiläismäisestä) koosta. Toiset taas ajattelevat nimen johtuvan lähellä olevasta Neron kolossista: 35 metriä korkeasta jättipatsaasta, joka esittää Neroa auringonjumalana.
”Sen toteaminen, että Colosseum oli suurin roomalainen amfiteatteri, ei kerro kovinkaan paljon. On tarpeellista tietää joitakin yksityiskohtia. Esimerkiksi se on muodoltaan ellipsi, joka on 188 metriä pitkä ja 156 metriä leveä. Sen ympärysmitta on 527 metriä ja se on 57 metriä korkea. Työhön tarvittiin kymmeniätuhansia tonneja travertiinia, joka on eräänlaista marmoria ja jota louhittiin lähistöllä olevasta Tivolin kaupungista, sekä 300 tonnia rautaa marmorijärkäleitten yhteen liittämistä varten. Suuri osa rakennustarvikkeista oli niin sanotusti tehdasvalmisteisia. Kivijärkäleet ja -pylväät hakattiin muotoonsa muualla ja kuljetettiin sitten rakennuspaikalle. Tämä selittää sen, miksi Colosseum rakennettiin niin nopeasti. Ajatelkaa, että 5–8 vuotta riittivät tämän massiivisen rakennelman pystyttämiseen.”
Marco: ”Ajattelin juuri sitä, Luca, kuinka monta orjaa onkaan tarvittu Colosseumin rakentamisessa!”
Luca: ”Raskaan työn tekemisessä on mahdollisesti käytetty sotavankeja, mutta vain siinä. Se, miten nopeasti rakennustyö saatiin päätökseen, ja rakennusmateriaalien moninaisuus osoittaa, että työssä käytettiin ammattimiehiä.”
Paolo: ”Kuinka monta kerrosta Colosseumissa on?”
Luca: ”Ulkopuolelta on nähtävissä kolme kerrosta, joissa on täysin tasasuhtaisia holvikaaria. Jokaista holvikaarta koristi alun perin patsas, ja niitä oli jokaisessa kerroksessa 80. Kolmannen kerroksen yläpuolella on nähtävissä neljäs kerros, jonka seinässä on suorakulmaisia ikkunoita.”
Marco: ”Montako katsojaa siihen mahtui?”
Luca: ”Useimpien hakuteosten mukaan siellä oli 45000 istumapaikkaa ja 5000 seisomapaikkaa. Jotkin tietolähteet väittävät, että sinne mahtui yli 70000 katsojaa. Joka tapauksessa se veti huomattavan määrän ihmisiä. Katsomon ja areenan yli pingotettiin katselijoiden suojaksi valtava purjekangas eli velarium.
”Amfiteatteri rakennettiin 13 metriä paksun betoniperustuksen päälle, ja tämä selittää osaksi sen, miksi Colosseum on säilynyt läpi vuosisatojen. Se, mitä rakennuksesta nykyään on nähtävissä, on kestänyt monet tulipalot ja maanjäristykset historiansa aikana. Colosseumin pahimmat viholliset olivat kuitenkin renessanssi- ja barokkiajan rakentajat, joiden oli helppoa ja huokeata hankkia sieltä travertiinia ja marmoria. Jotkin Rooman tärkeät rakennukset rakennettiin tai entisöitiin täältä saaduilla rakennusaineilla. Mutta menkäämme nyt rakennuksen sisäpuolelle.”
Paolo: ”Mitkä vaikuttavat rauniot! Kerro minulle, Luca, mitä tuolla alhaalla, keskellä oli aikoinaan?”
Luca: ”Se oli maanalainen alue, jossa säilytettiin näytännöissä käytettävää välineistöä. Siellä olivat lavasteet samoin kuin villieläinten häkit, aseet ja vastapainoin varustetut nosturit, joiden avulla villieläimet ja gladiaattorit nostettiin areenan tasolle. Areenan lattia, joka peitti alleen maanalaisen alueen, oli tehty puusta. Tämä selittää sen, miksi siitä ei ole mitään jäljellä. Varsinaista areenaa reunusti korkea verkko tai metallinen suoja-aita. Paalujen varassa olevassa verkossa oli piikkejä ja norsunluisia rullia, jotka estivät villieläimiä kiipeämästä sitä pitkin. Eräänä varotoimena areenan ympärille oli ilmeisesti sijoitettu myös jousimiehiä.”
Paolo: ”Täytyikö katselijoiden maksaa sisäänpääsymaksu?”
Luca: ”Ei, sisäänpääsy Colosseumille oli ilmainen. Ilmaisen ajanvietteen tarjoaminen oli eräs keisareiden taktillinen keino, jonka avulla he pitivät kansan otteessaan. Todellisuudessa tällaiset näytännöt olivat kuin huumetta, joka turmeli ihmisten omantunnon. Roomalainen runoilija Juvenalis käytti kuuluisaa sanontaa ”panem et circenses” eli ’leipää ja sirkushuveja’ valittaessaan sitä käytöstä, joka oli ominaista pääasiassa syömistä ja itsensä viihdyttämistä varten eläville roomalaisille.
”Roomalainen yhteiskunta oli jaettu luokkiin niin kuin areenan istumaosastot osoittavat. Etumaiset istuimet oli varattu senaattoreille. Niiden takana olivat miesten istuimet ja loput, ylempänä olevat istuimet olivat naisia ja orjia varten.”
Marco: ”Taisteliko täällä gladiaattoreita?”
Luca: ”Kyllä. Näytäntöjä oli kahdenlaisia: munera eli kahden gladiaattorin keskinen taistelu ja venationes, jossa metsästettiin villieläimiä. Myös rikollisia tapettiin täällä jättämällä heidät aseistautumattomina gladiaattorien armoille tai heittämällä heidät villieläimille. Heidän kuolemansa tarjosi kauhistuttavan näytelmän yleisön ’huviksi’.”
Paolo: ”Jos muistan oikein, eivätkö gladiaattorit olleetkin orjia?”
Luca: ”Kyllä, heidät oli valittu sotavangeista, jotka ottivat vastaan mitä tahansa työtä säästääkseen henkensä. Jotkut heistä olivat rikollisia, jotka halusivat välttää kuolemanrangaistuksen ja ajattelivat omaavansa paremmat mahdollisuudet gladiaattoritaistelussa. Oli myös niitä, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisesti gladiaattoreiksi. Heitä valmennettiin kouluissa, ennen kuin he aloittivat uransa. Gladiaattorien sallittiin käyttää erilaisia taisteluvälineitä, esimerkiksi miekkaa, keihästä ja kilpeä tai verkkoa ja atrainta (kolmikärkistä keihästä). Vaikka näitä tapahtumia kutsuttiinkin nimellä ludi gladiatorii eli gladiaattorikilpailut, nämä taistelut olivat traagisia näytäntöjä, jotka päättyivät usein toisen osanottajan kuolemaan.”
Marco: ”Muistelen, että saapuessaan gladiaattorit tervehtivät keisaria sanoilla: ’Ave, Caesar, morituri te salutant’, mikä tarkoittaa, ’Terve, keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua!’”
Paolo: ”Miten on sen elokuvissa näytetyn kohtauksen laita, jossa keisari antoi teloitusmääräyksen työntämällä kätensä esiin peukalo alaspäin käännettynä – tapahtuiko todella niin?”
Luca: ”Kyllä niin tapahtui. Alkuaikoina voittaja ratkaisi voitetun kohtalon. Myöhemmin tämä oikeus annettiin itse keisarille, joka teki ratkaisunsa kuultuaan yleisön mielipiteen. Jos katselijoista tuntui siltä, että hävinnyt oli taistellut urhoollisesti, he nostivat peukalonsa ja huusivat: ’Mitte!’ (Päästä hänet!) pyytäen hänen elämänsä säästämistä, ja jos keisari myös näytti nostettua peukaloa, voitettu sai elää. Jos katselijat taas olivat sitä mieltä, että voitettu oli ilmaissut pelkuruutta, he käänsivät peukalonsa alaspäin ja huusivat: ’Iugula!’ (Lyö pää poikki!) Jos keisari toisti saman eleen, se merkitsi voitetulle gladiaattorille kuolemantuomiota. Hänellä ei enää ollut muuta mahdollisuutta kuin ojentaa kaulansa voittajan antamaa kuoliniskua varten. Kaikki tämä tapahtui väkijoukon taputusten ja suosionosoitusten säestämänä. Sen jälkeen voittajalle annettiin kallisarvoisia lahjoja ja kultarahoja.”
Marco: ”Kuinka julma näytäntö se olikaan!”
Luca: ”Sitä se tosiaan oli! Areenalla kirjaimellisesti virtasi ihmisveri puhumattakaan surmattujen villieläinten verestä. Eläimiä sisältäneet näytännöt olivat usein vain esityksiä, joissa koulutetut villieläimet tottelivat eläintenkesyttäjien käskyjä. Ne muistuttivat paljon sitä, mitä nykyään nähdään sirkusareenalla. Tällaisia esityksiä useammin eläimet kuitenkin pantiin taistelemaan toisiaan vastaan tai niitä ahdisteltiin ja tapettiin. Se oli varsinaista teurastamista. Ajatelkaa sitä, että Colosseumin vihkiäisjuhlassa tapettiin 5000 eläintä!”
Paolo: ”Miten ihmeessä ihmiset saattoivat nauttia sellaisesta.”
Luca: ”Niin, mutta ajattelehan nykyajan nyrkkeilyotteluja. Nähdessään maassa makaavan tainnuksiin lyödyn voitetun, jonka kasvoilla veri virtaa, yleisö osoittaa myrskyisästi hyväksyntäänsä. Tai mitä on sanottava niistä ihmisistä, joita houkuttelevat puoleensa verta ja kuolemaa joka käänteessä yleisön säväyttämiseksi esittävät elokuvat? Mahdollisesti ihmiset ovat nykyään aivan yhtä tunnottomia kuin olivat muinaiset roomalaiset.
”Nämä areenat olivat siis väkivallan ja turmeluksen paikkoja. Näistä syistä varhaiskristityt varoivat käymästä näissä esityksissä. Kolmannen vuosisadan kirjailija Tertullianus määritteleekin teoksessaan De spectaculis areenalla tapahtuneen ’roskaksi’ ja korostaa sitä että areena oli ’täysin vieras’ kristityille.”
Marco: ”Onko mahdollista, että jotkut kristityt kuolivat marttyyreina Colosseumilla?”
Luca: ”Ei ole epäilystäkään siitä, että kristittyjä kuoli Rooman areenoilla siten, että villieläimet repivät heidät kappaleiksi. Historialliset tietolähteet todistavat tämän. Paavali on hyvinkin saattanut tarkoittaa 1. Korinttolaiskirjeen 15:32:ssa sitä, että hänet oli asetettu alttiiksi vaarallisille pedoille areenalla Efesoksessa.
”On varmaa, että jotkut kristityt kokivat marttyyrikuoleman Roomassa, mutta on mahdotonta sanoa, tapahtuiko se Colosseumilla. Enciclopedia Universale -tietosanakirjan neljännessä osassa sanotaan: ’Historiallisesti ei ole voitu näyttää toteen sitä, että jotkut kristityt kokivat marttyyrikuoleman Colosseumilla.’ Monet katoliset kirjailijat väittävät kuitenkin niin tapahtuneen. Heidän mielipiteensä pohjautuvat ilmeisesti niihin tarinoihin, jotka syntyivät myöhempinä aikakausina ja jotka katolinen hierarkia on hyväksynyt.
”Nykyajan kristityille on kuitenkin rohkaisevaa tietää, että muinaiset Kristuksen seuraajat pysyivät uskollisina kuolemaan asti ja säilyttivät puolueettomuutensa väkivaltaisessa maailmassa. Tärkeintä on se, että he säilyttivät nuhteettomuutensa, ei se, missä he kokivat marttyyriutensa.
”Oletteko nauttineet käynnistänne tässä roomalaisen arkkitehtuurin jättimäisessä luomuksessa?”
”Varmasti”, vastaavat Paolo ja Marco, ”ja kiitämme sinua erinomaisista selityksistäsi.”
Nämä kivet, jotka puhuvat meille vuosisatoja sitten sattuneista tapahtumista, voivat paljastaa monia kiinnostavia asioita. Colosseum korostaa sitä, että muinaiset roomalaiset olivat poikkeuksellisen kyvykkäitä arkkitehtejä ja rakentajia. He rakensivat siltoja, maanteitä, vesijohtoja, teattereita, areenoja, temppeleitä ja palatseja. Colosseumilla järjestettiin kuitenkin kauhistuttavia näytäntöjä, jollaisissa kristityt eivät halunneet muinoin – eivätkä halua nykyäänkään – olla mukana sen enempää katselijoina kuin osanottajinakaan.
[Kuva s. 25]
Colosseum sisäpuolelta nykyään
[Kuva s. 26]
Colosseum haalistuneessa loistossaan