Hautaudummeko jätteisiin?

TILANNE tuntuu tosiaan järjenvastaiselta. Tämän sukupolven ihmiset ovat voineet matkustaa kuuhun ja takaisin. Uusimmalla huipputekniikalla varustettuja satelliitteja, joissa on erittäin erotuskykyiset kamerat, on singottu avaruuteen tuhansien miljoonien kilometrien päähän, ja ne lähettävät sieltä lähikuvia kaukaisista planeetoista. Ihminen on laskeutunut valtamerien pohjalle, löytänyt muinoin uponneita aluksia ja nostanut niiden kauan sitten unohdetuilta ajoilta peräisin olevat aarteet jälleen ihmisten ilmoille. Tiedemiehet ovat valjastaneet vaikeasti käsiteltävän atomin joko ihmisen hyödyksi tai kokonaisten kaupunkien hävittämiseksi asukkaineen päivineen taivaan tuuliin. Muutamalle pikkuriikkiselle, ihmisen kynnen kokoiselle tietokoneen piisirulle voidaan tallettaa koko Raamatun teksti ja hakea se nopeasti näyttöruudulle. Samanaikaisesti ihmiset, joilla on näin valtavasti kykyjä ja tietoa, eivät kuitenkaan pysty huolehtimaan omista kotitalousjätteistään eivätkä hävittämään niitä kunnolla ja vapauttamaan siten sukupolveaan pelosta tulla haudatuksi elävältä noihin jätteisiin.

Tarkastelemme aluksi lähinnä Yhdysvaltojen jäteongelmaa. Amerikkalaiset tuottavat tilastojen mukaan päivittäin yli 400000 tonnia jätettä. Jos mukaan ei lasketa jätelietettä eikä rakennusjätettä, vuotuinen jätemäärä on 160 miljoonaa tonnia (Suomessa miljoona tonnia). Newsweek-lehden mukaan tuo kasa voitaisiin ”levittää 30 asuinkerrosta korkeana 1000 jalkapallokentälle, ja se riittäisi täyttämään toistensa puskureissa kiinni olevien jäteautojen kolonnan puoliväliin matkalla kuuhun”. Yli 90 prosenttia tästä jätteestä ajetaan kaatopaikoille, joissa jätekasat voivat olla jopa sadan metrin korkuisia.

New Yorkin kaupungilla esimerkiksi on käytössään maailman suurin kaupungissa sijaitseva kaatopaikka – 800 hehtaaria New Yorkin Staten Islandilla. Joka päivä kerätään 24000 tonnia jätteitä, joita kuljetetaan ympäri vuorokauden kymmenillä proomuilla tälle vuoren korkuiselle kaatopaikalle. Tämän jätekasan arvioidaan olevan vuonna 2000 ”puolitoista kertaa niin korkea kuin Vapaudenpatsas ja täyttävän useampia kuutiometrejä kuin on Egyptin suurimmassa pyramidissa”. Oletetaan, että kun tuo kaatopaikka vuosikymmenen kuluessa suljetaan, se on noin 150 metriä korkea. Kun New Yorkin kaupungin vastavalittu pormestari David Dinkins astui virkaansa, puhtaanapitolaitoksen päällikkö toivotti hänet tervetulleeksi lähettämällä viestin: ”Hei. Tervetuloa kaupungintaloon. Täällä ei muuten ole paikkaa roskille.”

”Jokaisella suurella kaupungilla Yhdysvalloissa on kaatopaikkaongelma”, sanoi muuan asiantuntija. ”Amerikan kaatopaikat alkavat yksinkertaisesti olla täynnä, eikä uusia rakenneta”, todettiin U.S.News & World Report -lehdessä. ”Vuoteen 1995 mennessä puolet nykyisistä kaatopaikoista on suljettu. Monet niistä eivät täytä nykyisiä ympäristönormeja”, raportissa jatkettiin.

Kalifornialaisten arvioidaan tuottavan henkeä kohti keskimäärin noin 1100 kiloa jätteitä ja roskia vuodessa. (Suomalaiset tuottavat noin 200 kiloa kotitalousjätettä henkeä kohti vuodessa.) ”Los Angelesin piirikunnassa tuotetaan niin paljon roskaa, että Dodger-stadion voitaisiin täyttää jätteellä noin joka yhdeksäs päivä”, sanoi muuan ympäristöasiantuntija. Los Angelesin kaatopaikkojen arvellaan täyttyvän vuoteen 1995 mennessä. ’Entä sen jälkeen?’ kyselevät kaupungin asukkaat. Tilinteon päivä voi kuitenkin koittaa odotettua aikaisemmin, kuten voidaan päätellä erään kalifornialaisen ympäristönsuojelijan sanoista: ”Todellisuudessa kaupungissa kiertää joka päivä jäteautoja, jotka eivät voi tyhjentää lastiaan.”

Chicagon on suljettava 33 kaatopaikkaansa kuluvan vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Jotkin muut jäteongelman vaivaamat suurkaupungit yksinkertaisesti ajavat jätteensä osavaltioiden rajojen yli muille kaatopaikoille. Tämä on raivostuttanut ihmisiä osavaltioissa, jotka ottavat vastaan toisten ihmisten ei-toivottuja jätteitä. Amerikan valtateillä kuljetetaan päivittäin noin 28000 tonnia jätteitä, samalla kun etsitään paikkaa, johon ne voitaisiin tyhjentää. New York, New Jersey ja Pennsylvania vievät kertoman mukaan muualle 8 miljoonaa tonnia jätteitä vuodessa. Se on todella kallis hävitystapa. ”Mikä vielä pahempaa”, kirjoittaa Newsweek-aikakauslehti, ”jotkut kuorma-autoilijat, jotka kuljettavat lihaa ja maataloustuotteita maan itäosiin kylmäautoissa, tuovat länteen palatessaan samoissa autoissa matoja kuhisevia jätteitä.” Kongressissa harkitaan tämän tavan kieltämistä siihen sisältyvien ilmeisten terveysriskien vuoksi.

Jäteongelma ei ole pelkästään Yhdysvaltojen päänvaiva. Jätteiden liikatuotanto uhkaa myös muita valtioita. Esimerkiksi Japani yrittää selvittää omaa ongelmaansa. Arvioiden mukaan Tokiossa ja sen kolmessa naapurikaupungissa on vuoteen 2005 mennessä 3,43 miljoonaa tonnia liikaa jätteitä. Niidenkin on pakko viedä jätteet muualle. ”Jäte on ainoa japanilainen vientituote, jolle ei löydy markkinoita”, totesi eräs kirjoittaja.

Vaikka kotitalousjätteiden hävittäminen ei vielä olekaan ongelma kaikissa valtioissa, monet maat joutuvat miettimään, mitä ne voisivat tehdä teollisuusjätteilleen. Esimerkiksi maissa, joissa jätteitä poltetaan valtavissa jätteenpolttolaitoksissa, jää jäljelle tuhansia tonneja tuhkaa, josta osa voi olla erittäin myrkyllistä. Noiden maiden kansalaisten keskuudessa iskulauseen ”Ei minun takapihallani” sisältämä ajatus saa kaiken aikaa enemmän kannatusta, kun jätteitä yritetään hävittää heidän lähiympäristössään. Jätteiden käsittelystä tulee hämmentävä kysymys asianosaisille. Proomut, joiden lastina on tuhansia tonneja myrkyllisiä jätteitä, seilaavat merillä etsien ”takapihaa” muiden maiden rannoilta. Monet niistä käännytetään takaisin. Ne ovat törmänneet päättäväiseen vastarintaan.

Viime vuosina kehitysmaita on käytetty kaatopaikkoina, joihin on viety tuhansia tonneja ei-toivottuja jätteitä. Häikäilemättömät ihmiset ovat kaataneet osan noista jätteistä suoraan pelloille. ”Eurooppalaiset ja amerikkalaiset havaitsevat parhaillaan, että heidän oman ympäristönsä suojeleminen voi merkitä toisten ihmisten maiden saastuttamista”, kirjoitettiin World Press Review -lehdessä.

The German Tribune -lehden lokakuun numerossa 1988 kerrottiin, että Zürichistä Sveitsistä vietiin ylimääräiset jätteet Ranskaan ja että Kanada, Yhdysvallat, Japani ja Australia olivat löytäneet kaatopaikkansa Itä-Euroopan ”takapihalta”.

Ja näin kierre jatkuu. ”Jäteongelma on aivan erilainen kuin muut kohtaamamme ongelmat”, sanoi muuan Yhdysvaltojen viranomainen. ”Jos maa kärsii kuivuudesta, ihmiset vähentävät veden kulutusta. Mutta tämän ongelman aikana me vain tuotamme lisää jätteitä.”

[Huomioteksti s. 4]

”Se riittäisi täyttämään toistensa puskureissa kiinni olevien jäteautojen kolonnan puoliväliin matkalla kuuhun”

[Huomioteksti s. 5]

”Jäte on ainoa japanilainen vientituote, jolle ei löydy markkinoita”