Singaporen lintumaailma
”LAUKAISE kanuuna!” Hoitajansa käskystä Sudden Shot, kaunis suomuamatsoni, taivuttaa päätään. Sen voimakas nokka painaa laukaisinta. Samassa pöytätennispallon tapainen muovipallo lennähtää metalliputkesta. Mutta se ei ehdi lentää kauas, sillä Mr. Horn, hyvin hoidettu tukaani, odottaa sitä. Se heilauttaa taitavasti päätään, avaa suunnattoman suuren, oranssinvärisen nokkansa ja sieppaa pallon aivan helposti suoraan ilmasta.
Hoitaja palkitsee höyhenpeitteisen kaksikkomme siemenillä, joita on valmiina, samalla kun pienessä amfiteatterissa oleva yleisö puhkeaa innostuneisiin suosionosoituksiin.
Joka vuosi lähes 750000 ihmistä vierailee Singaporen 20 hehtaarin laajuisessa Jurongin lintupuistossa. Siitä on tullut yli 3000 linnun koti, ja sinne on kerätty yli 300 lajia eri puolilta maailmaa. Mikä lumoava ja ihastuttava paikka se onkaan!
Puistossa on nyt kahden hehtaarin laajuinen ”maailman suurin läpikuljettava lintuhäkki”, kuten virallinen opaskirja sitä kuvailee. ”Häkki” on itse asiassa korkealle puiden yläpuolelle pingotettu tiheä verkko. Kävellessämme sen alla alueen läpi näemme lintuja kaikkialla. Säihkyvänväriset papukaijat tirskuttavat äänekkäästi, samalla kun keijukaislehtilintu lentelee äänettömästi puusta toiseen. Sulttaanikana kävelee taitavasti lumpeenlehtien yli. Se pysyy valtavan suurilla jaloillaan täydellisesti tasapainossa. Lukuisat vesilinnut pulikoivat virrassa, johon tulee vettä 30 metriä korkeasta keinotekoisesta vesiputouksesta. Polun päässä liitymme erääseen turistiryhmään ihailemaan komeaa riikinkukkoa, joka on levittänyt laahuksensa täysin auki komeaksi viuhkaksi.
Yötalo on täydellinen vastakohta: siellä on aivan hiljaista. Harvinaiset pöllöt kyyhöttävät liikkumattomina meidän kuiskaillessamme toisillemme pimennetyillä käytävillä. Yöhaikarat ja australianyöhaikarat pysyvät kärsivällisesti paikoillaan mangrovesuoksi rakennetussa elinympäristössään. Mutta kiivejä, Uuden-Seelannin kansallislintuja, emme saa silmiimme. Kiivi on harvinaisin niistä linnuista, jotka olimme toivoneet näkevämme. Sitten huomaamme erikoisen australianpöllökehrääjän yllättyneenä tuijottavan meitä ylhäältä.
Kun olemme taas ulkosalla, ohitamme järven, jossa on hohtava flamingoparvi, ja kävelemme hiljaisemmille poluille. Ihmeteltyämme petolintuja jatkamme matkaa kolibrien luo ja katselemme hiiskumatta, kuinka ne imevät hienosti mettä kiinanruusun kukasta. Miten on mahdollista, että tämä linnuista pienin – jotkut painavat vähemmän kuin 3 grammaa – voi lyödä siipiään jopa 70 kertaa sekunnissa? Se on todella suurenmoinen suunnittelun ihme.
Tämän Jurongin lintupuiston asukkaista huolehtiminen on suunnaton urakka. Linnuille on annettava jatkuvasti juuri oikealaatuista ravintoa ja niiden elinpaikat on säilytettävä huolellisesti oikealaatuisina. Niinpä Singaporen trooppisesta kuumuudesta huolimatta Etelä-Amerikan länsirannikon kylmillä vesillä asusteleva humboldtinpingviini pesii täällä tyytyväisenä, aivan kuten paikalliset laululinnutkin.
Ehdimme juuri ajoissa paikalle seuraamaan Macin, nuoralla tasapainoilevan arapapukaijan, esitystä. Se istuu hajareisin nuoralla olevan polkupyörän satulassa. Kun se pyöräilee olkikattoisen näyttämön poikki, kirkuvat pikkulapset ihastuksissaan. ”Kesti kolme kuukautta opettaa tämä temppu Macille”, selittää Jerry Tan, puiston PR-mies, ”ja me koulutamme vuosittain 50–60 lintua.” Kouluttajien täytyy olla ystävällisiä ja kärsivällisiä. Lintuja palkitaan – ei koskaan rangaista. ”Me haemme kuitenkin vielä kahta lintujen kouluttajaa.”
Mutta se ei ole meitä varten. Pian meidän täytyy palata pohjoiselle kotiseudullemme ystävämme punarinnan luo, jonka punainen rinta tuo vähän väriä puutarhaamme. Kuinka miellyttävää onkaan silloin palauttaa mieleen muistoja tämän puiston loistokkuudesta. – Lähetetty.
[Kuvat s. 16, 17]
Yöhaikara
Ararauna
Ruskokiivi
Flamingo