Mistä se on saanut alkunsa?
KUVITTELE kuinka hämmästynyt olin kuullessani outoja ääniä, jotka aiheutti kulkusten kilinä, viulun soitto ja ihmisten tanssi erään vanhan majatalon ulkopuolella Cotswoldin kylässä Broadwayssa Englannissa. Mennessäni lähemmäksi näin ryhmissä tanssivia miehiä, jotka olivat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin, joilla oli päässä kukin ja nauhoin koristeltuja olkihattuja ja joiden sääriin oli kiinnitetty sointuvasti kiliseviä pieniä tiukuja. He olivat morris-tanssijoita. Näin heidän noudattavan tapaa, joka juontaa juurensa satojen vuosien päästä. Uteliaisuuteni heräsi, ja päätin ottaa tarkemmin selkoa tästä oudosta tanssista, johon osallistui pelkästään miehiä.
Eräs tietolähde sanoo morris-nimen tulevan ’maurilaista’ tarkoittavasta espanjan sanasta morisco. Jotkut uskovat sen kehittyneen moriska-tanssista eli espanjalaisesta fandangosta. Vaikka sitä tanssittiin Englannissa jo ainakin Henrik VII:n aikana (1457–1509), se tuli suosituksi kyläjuhlissa Henrik VIII:n hallituskaudella (1509–1547). Samanlaiset tanssit ovat yleisiä muissa osissa Eurooppaa, Lähi-idässä, Intiassa ja Keski- ja Etelä-Amerikan alueilla. Mutta mitä morris-tanssit esittävät?
The New Encyclopædia Britannica selittää monille niistä olevan yhteistä se, että ryhmä tanssivia miehiä ”palvelee pakanajumalaa, joka juhlii virkoamistaan kuoleman jälkeen. Tanssijat ovat usein pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin ja heidän jalkoihinsa tai ruumiiseensa on tanssin ajaksi kiinnitetty kulkusia. Kaikkialla missä näitä tansseja perinteisesti harrastetaan, vallitsee itsepintainen käsitys, että niillä on taianomaista voimaa tai että ne tuottavat onnea.”
Yksi morris-tanssin muunnos on sarvitanssi, jota harrastetaan joka vuosi Abbots Bromleyssa Staffordshiressa Englannissa. Sama tietosanakirja selittää: ”Tanssiin ottaa osaa kuusi eläintä esittävää miestä, joilla on hirvensarvet – –, naiseksi pukeutunut mies eli maid Marian ja narri, joilla kummallakin on mukanaan fallosvertauskuvia.”
Vaikka monien mielestä morris-tanssi on ehkä vain viatonta ajankulua, tunnollisten kristittyjen on viisasta pitää mielessään sen alkuperä. – Herätkää!-lehden toimituskunnan jäsen.