Ei enää kielletty kirja

NYKYÄÄN katolinen kirkko suhtautuu eräissä katolisissa maissa Raamattuun aivan eri lailla kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Vanhemmat katolilaiset voivat vielä muistaa sen ajan, jolloin Raamatun lukemiseen suhtauduttiin paheksuvasti tai jopa jyrkän tuomitsevasti. Monissa valtaosaltaan katolisissa maissa kansa piti Raamattua protestanttisena kirjana, jota tuli karttaa.

Rouenin pappisseminaarissa Ranskassa opettajana toimiva Georges Auzou osoittaa kirkon hyväksymässä kirjassaan, millainen oli tilanne Ranskassa 1700- ja 1800-luvuilla: ”Ihmisiä ei kannustettu lukemaan Raamattua. – – Pappeja ja joihinkin älymystöpiireihin kuuluvia lukuun ottamatta katolilaiset eivät enää lukeneet Raamattua. Se oli hävinnyt [katolisista] kirjakaupoista. Jatkuvasti vaalittiin sellaista ajatusta, että Raamattu oli vaarallinen ja suorastaan epäterveellinen kirja – –. Se oli kielletty nunnaluostareissa ja kristillisissä [katolisissa] oppilaitoksissa.” – La Parole de Dieu.

Sen jälkeen tilanne alkoi muuttua. Fréjusin ja Toulonin katolinen piispa Mignot kirjoitti Vigouroux’n Raamatun sanakirjaan (Dictionnaire de la Bible, 1891–1912) laatimassaan esipuheessa: ”Olemme todistamassa Raamatun tutkimisen suurta viriämistä Ranskassa. 20 vuotta sitten [raamatulliset kysymykset] – – kiinnostivat vain perin vähäistä asialle vihkiytyneitten piiriä. – – Raamatun lukeminen ja tutkiminen menettivät yhä enemmän merkitystään. Tällaisista asioista ei keskusteltu, ja jos joku hurskas maallikko sattumalta lainasi Jesajaa tai Sananlaskuja, niin ihmiset katselivat häntä ihmeissään ja epäilivät hänen tuntevan salaisia sympatioita protestantismia kohtaan.”

Protestanttisten raamattuseurojen kasvava toimeliaisuus sai Vatikaanin julkaisemaan Raamatun tutkimista koskevia kiertokirjeitä. Näin teki paavi Leo XIII vuonna 1893, paavi Benediktus XV vuonna 1920 ja paavi Pius XII vuonna 1943. Näillä kirjeillä oli kuitenkin suurempi vaikutus teologeihin ja pappeihin kuin katoliseen kansaan.

Vatikaanin toinen yleinen kirkolliskokous (vuosina 1962–1965) merkitsi suurta muutosta. Kirkolliskokous lausui: ”Pyhä kirkolliskokous kehottaa vilpittömästi varsinkin kaikkia uskovia hankkimaan ’Jeesuksen Kristuksen erinomaista tuntemusta’ lukemalla säännöllisesti Raamattua (Fil. 3:8). ’Sillä joka ei tunne Raamattua, ei tunne Kristusta’ [Hieronymusta lainaten].”

Niinpä vuonna 1966 ilmestyneen kirjan A Guide to Catholic Reading tekijät saattoivat kirjoittaa: ”Tavallisella katolilaisella on jo vuosisatoja ollut se käsitys, että Raamattu on Jumalan henkeytyksestä syntynyt kirja ja tradition ohella kaiken katolisen opetuksen perusta. Mutta häntä on myös neuvottu suhtautumaan erittäin varovaisesti Raamatun lukemiseen ja kehotettu lukemaan sitä mieluiten papin valvonnassa. – – Onneksi tilanne on muuttunut täysin ja nykyään katolilaisia kannustetaan, kehotetaan ja pyydetään kaikkialla lukemaan tätä kirjojen Kirjaa.” – Kursivointi meidän.

Nämä lainaukset, jotka kaikki on otettu kirkon hyväksymistä kirjoista, osoittavat, ettei Raamattu ole enää kielletty kirja katolilaisille. Mutta kuten viimeisestä lainauksesta ilmeni, katolilaisten täytyy ottaa huomioon myös kirkkonsa traditio, perimätieto. Tämä on synnyttänyt uuden ongelman monille vilpittömille katolilaisille ja jopa kirkolle itselleen, kuten tulemme huomaamaan seuraavasta kirjoituksesta.