Vesi nousee!
VIIME talvena satoi Yhdysvalloissa Mississippijoen laaksossa todella rankasti: torstain, joulukuun 2. päivän, ja seuraavan sunnuntain välisenä aikana sademäärä nousi joissakin paikoin 40 senttimetriin. Talvisateiden jo ennestään läpimäräksi kastelema maa ei pystynyt imemään enempää vettä. Joet tulvivat. Padot ja tulvansäännöstelyaltaat täyttyivät ääriään myöten paisuvista vesistä. Rankkasateet jättivät jälkeensä 22 kuolonuhria ja 35000 koditonta sekä aiheuttivat 2,8 miljardin markan vahingot kolmen keskilännen osavaltion, Illinoisin, Missourin ja Arkansasin, alueella. Illinoisin kuvernööri James Thompson sanoi: ”Tällainen vuosisadan pahin myrsky saa ihmisen tuntemaan itsensä täysin voimattomaksi.”
Nopeasti nousevat tulvavedet yllättivät monet. Eräs Arnoldissa Missourissa asuva mies pakeni talostaan maanantaina kello kaksi yöllä, kun tulvavedet olivat ehtineet hänen taloonsa johtavalle tielle. Hän lähti pakoon autolla mutta palasi soutuveneellä. Alle kahdeksassa tunnissa vedet paisuivat hänen taloonsa johtaneen tien korkeudelta tuon yksikerroksisen talon katolle!
Monet osoittivat myötätuntoa tällä laajalla tuhoalueella. Esimerkiksi Missourissa eräällä tulvan peittämällä alueella lähellä St. Louisin kaupunkia Jehovan todistajien Pacific-nimisen seurakunnan valtakunnansali toimi tulva-avustuskeskuksena. Tiistai-iltana St. Louisin Jehovan todistajien kaupunginvalvoja tapasi tuossa valtakunnansalissa sen seurakunnan vanhimmat sekä ne todistajaperheet, jotka olivat kärsineet vahinkoa tulvan johdosta. Tarkoitus oli varmistua siitä, että tulvan uhrit saivat toisilta todistajilta täyden tuen. Jokaisen perheen tuli tehdä luettelo menetyksistään ja tarpeistaan, kuten esimerkiksi huonekaluista, kodinkoneista ja vaatteista. Saatujen lahjoitusten turvin perustettiin tulva-avustusrahasto. Torstaina eräs todistajien työryhmä kävi tarkastamassa kaikki kodit saadakseen selville tulvan aiheuttamat vahingot ja sen, paljonko materiaalia tarvittiin vaurioiden korjaamiseen. Seuraavaksi laadittiin luettelo rakennusalalla työskentelevistä paikallisista todistajista.
Saman viikon lauantaiaamuna valtakunnansalille kokoontui sata vapaaehtoista työntekijää. Myös tilatut rakennustarvikkeet saapuivat. Kaikki oli valmista korjaustöitä varten. Vapaaehtoiset jaettiin kahdeksi työryhmäksi. Raamatullisen tekstin käsittelyn ja rukouksen jälkeen työt aloitettiin kello kahdeksan aamulla.
Useiden päivien ajan (jotta korjauskohteet olisivat varmasti kuivuneet riittävästi) kumpikin työryhmä suoritti seuraavat tehtävät:
● Repivät irti paneelit ja seinälevyt sekä poistivat eristeet.
● Asensivat uudet eristeet sekä paneelit ja seinälevyt.
● Viimeistelivät ja maalasivat seinälevyt.
● Poistivat vanhat lattianpäällysteet; asensivat kosteuseristeet.
● Asensivat uudet lattianpäällysteet sekä niiden päälle maton.
Valtakunnansalille tuodut lahjoitukset, kuten ruoka, vaatteet ja huonekalut, lajiteltiin ja jaettiin niitä tarvitseville. Vapaaehtoiset työntekijät liottivat ja pesivät tulvasta talteen otettuja vaatteita, liinavaatteita, verhoja ja muita pestäviä tavaroita. Pierre-niminen vapaaehtoinen työntekijä sanoi: ”Meitä kaikkia ympäröi innokkaan auttamishalun ja ilon ilmapiiri.” Hänen veljensä David lisäsi: ”Nuoret ja vanhat työskentelivät yhdessä. Eräs kahdeksanvuotias poika kasasi puita ja auttoi sitten minua seinälevyjen käsittelemisessä.” Joulukuun 22. päivänä useimmat perheet, joita oli autettu, saattoivat asua jälleen kotonaan.
Tällainen epäitsekkään avun antaminen muistuttaa Raamatun lukijoita kaikkien tosi kristittyjen tunnusmerkistä: heidän halukkuudestaan auttaa tarpeessa olevia. Kristitty opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Oikeaa ja puhdasta hartaudenharjoitusta Isän Jumalan edessä on se, että menemme auttamaan orpoja ja leskiä, jotka ovat ahdingossa.” – Jaakob 1:27, Uusi testamentti nykysuomeksi.
[Kuva s. 19]
Veden turmelemat paneelit, eristeet ja lattianpäällysteet revittiin pois ja korvattiin uusilla