Voisiko sattuma luoda bakteereja?
YKSINKERTAISIMPIEN MONIMUTKAISUUTTA
YKSINKERTAISIAKO? NIISSÄ ON SUURIMMAT TUNNETUT MOLEKYYLIT!
USEIMMAT evolutionistit myöntävät auliisti eläinsolujen, kuten esimerkiksi sivulla 4 kuvaillun solun, olevan mutkikkaita biologisia ihmeitä. ’Mutta ensimmäiset eliöt eivät olleet näin monimutkaisia’, he jatkavat nopeasti. Scientific American -lehteen kirjoittaneen kemian professorin Richard E. Dickersonin mukaan ”maan ensimmäiset eliöt . . . olivat luultavasti yksisoluisia ja senkaltaisia kuin nykyiset käymisbakteerit”.
No, hyvä on. Tarkastelehan vaatimatonta bakteeria ratkaistaksesi itse, olisiko se voinut syntyä ilman Luojaa.
Kenties odottaisit bakteerien soluseinien olevan alkeellisempia kuin korkeampien eliöitten soluseinien. Todellisuudessa tilanne on päinvastainen. Korkeampien kasvisolujen selluloosaseinä koostuu sokerimolekyylinauhoista. Myös bakteerien soluseinissä on ensin sokerimolekyylinauhoja, mutta sen jälkeen ne ovat taidokkaasti punoutuneet yhteen lyhyitten aminohappoketjujen kanssa. Kuten eräs tiedemies sanoi, koko soluseinä ”voidaan käsittää jättimäiseksi pussimaiseksi molekyyliksi”.
Tämä pussi on tavattoman luja. Bakteerin soluseinät kestävät yli 20 kilon sisäisen paineen neliösenttiä kohden repeytymättä. Yritäpä samaa painetta henkilöautosi renkaaseen!
Tosin bakteereilla ei ole sellaista tumaa kuin on korkeampien eliöitten soluissa. Mutta yksinkertaisimmissakin bakteereissa on melkoisesti DNA:ta, yleistä perinnöllisyysmateriaalia. Sen sijaan että bakteerin DNA olisi tumakalvon ympäröimä, se on tavallisesti yhtenä pitkänä kierukkana bakteerin sisällä. Tavallisen Escherichia coli -bakteerin jättimäinen rengasmainen DNA on ”verrattomasti suurin biologisessa järjestelmässä tunnettu molekyyli”, sanoo muuan tiedemies, tri John Cairns.
Tuntuuko siltä, että sellainen olisi voinut vain huuhtoutua jollekin muinaisajan rannalle? Olisiko ’suurin molekyyli’ voinut syntyä vain elottomien kemikaalien sattumanvaraisena yhdistelmänä?
E. colin jakautuminen alkaa sen DNA:n kahdentumisella. Tällöin DNA-molekyylin, joka rakenteeltaan muistuttaa hieman suurta kierteistä vetoketjua, täytyy avautua, jotta kumpikin puolisko voisi sitten kopioida itsensä. Emäspareiksi kutsutut DNA-molekyylin osat vastaavat vetoketjun hakasia. Vaatimattomassa E. coli -bakteerissa nuo emäsparit kahdentuvat äärimmäisen tarkasti, 150000 kertaa minuutissa!
Mitä tapahtuu, kun E. colin on pakko liikkua? Se kirjaimellisesti kasvattaa potkurin. Biologian professorin Howard Bergin mukaan solun kyljistä kasvaa kuusi säiettä, jotka yhtyvät kimpuksi. Nämä säikeet tekevät kiertoliikettä, mihin tarvitaan ”roottorin, staattorin ja pyörivien laakereitten rakenteellisia vastineita”, sanoo tri Berg. Melko hyvä saavutus näin ”alkeelliselta” elämänmuodolta!
Tähän liittyy muutakin. Kaikkien elollisten tavoin E. coli käyttää DNA:taan ohjaamaan niiden kemikaalien synteesiä, joita se tarvitsee elääkseen. Vaatimaton bakteeri säätelee DNA:taan mutkikkaitten takaisinkytkentämekanismien avulla, jotka tarpeen mukaan kytkevät osia DNA:sta toimintaan tai pois toiminnasta. ”On pakko pysähtyä kommentoimaan tämän säätelyjärjestelmän tavatonta taloudellisuutta ja tehokkuutta”, sanoo biokemisti Jean-Pierre Changeux, joka ihmettelee, että ”tämä säätely ei aiheuta solulle minkäänlaisia energiakustannuksia. . . . Tehdas, jonka säätöreleet eivät vaatisi energiaa toimiakseen, edustaisi teollisen tehokkuuden äärirajaa!”
Bakteerien monimutkaisuus ei ole ainut todiste niiden kehittymistä vastaan. Ne valkuaisaineet, joista bakteerit ja muut elolliset muodostuvat, osoittavat evoluution toivottoman epätodennäköiseksi. Kuinka niin?
Evolutionistit ovat tehneet suuren numeron vuonna 1952 tehdystä kokeesta, jossa tiedemiehet lähettivät kipinän kaasuseoksen läpi ja valmistivat synteettisesti useita kemikaaleja, myös eräitä aminohappoja. Sitä on pidetty tärkeänä, sillä sopivasti yhteen kytkettyinä aminohapot muodostavat valkuaisaineita, kaikkien elollisten perusrakennuspalikoita.
Rakenteesta riippuen aminohappo voi olla ”vasenkätinen” tai ”oikeakätinen”. Erilaisten kaasu- ja kipinäkokeitten avulla tuotetut aminohapot sisältävät yhtä paljon vasen- ja oikeakätisiä malleja. Mutta kuten evolutionisti Richard Dickerson myöntää, ”eräitä mukautumisia lukuun ottamatta . . . nykyään kaikki eliöt koostuvat vain l- [vasenkätisistä] aminohapoista”.
Jos tyypillisessä valkuaisaineessa on 400 aminohappoa, sen todennäköisyyttä, että kaikki ne ovat vasenkätisiä, voitaisiin verrata sen todennäköisyyteen, että ilmaan heitetty kolikko putoaa 400 kertaa peräkkäin samalle kyljelleen. Mahdollisuudet ovat vähäisemmät kuin yhden suhde lukuun, jossa ykkösen jälkeen on toistasataa nollaa – lukuun, joka on moninkertainen verrattuna siihen, kuinka paljon kaikissa tunnetun kaikkeuden galakseissa on yhteensä atomeja! Mutta vaikka jonkin satunnaisen valkuaisaineen 400 vasenkätistä aminohappoa olisivatkin vastoin todennäköisyyttä liittyneet itsestään toisiinsa, on erittäin epätodennäköistä, että se olisi muodostunut oikeista vasenkätisistä aminohapoista – joita on 20 erilaista – ja oikeassa järjestyksessä.
Sitä, että valkuaisaineita olisi syntynyt itsestään sattumalta, voitaisiin valaista seuraavasti: Olettakaamme, että sinulla on laatikossa yhtä paljon pieniä puisia kirjain- ja numeronappuloita, jotka käsin koskettamalla tuntuvat samanlaisilta. Nyt sinua pyydetään valitsemaan silmät peitettynä 400 näistä pienistä nappuloista. On lievästi sanoen epätodennäköistä, että valitsisit vain kirjaimia etkä yhtään numeroa. Mutta ei siinä kaikki. Valitsemistasi 400 kirjaimesta täytyy syntyä järkevä, kieliopillisesti oikea tekstikappale, kun kirjaimet on pantu rinnakkain valintajärjestyksessä.
Jos ajatellaan, että evoluutio voisi selittää elämän, edes alkeellisen elämän, synnyn, niin E. colin mutkikkaat järjestelmät valaisevat erästä toista ongelmaa. DNA-molekyylit ovat välttämättömiä elämälle, mutta ne yksin eivät mahdollista elämää. Tarvitaan toisia hyvin mutkikkaita molekyylejä, kuten esimerkiksi entsyymejä, ohjaamaan DNA:n toimintoja ja toimimaan yhdessä niiden kanssa.
Elämää voi siis olla olemassa vain siellä missä monia hyvin mutkikkaita järjestelmiä syntyy samanaikaisesti ja ne toimivat yhdessä täydessä sopusoinnussa. Mikään mutkikkaista järjestelmistä ei voi koskaan yksinään johtaa edes alkeellisen elämän syntymiseen.
Tällaisen ongelman edessä evolutionistit voivat vain pitää kiinni ”uskostaan” evoluutioon.
[Huomioteksti s. 6]
Bakteerin soluseinät kestävät yli 20 kilon sisäisen paineen neliösenttiä kohden
[Huomioteksti s. 7]
E. coli -bakteerin emäsparit kahdentuvat 150000 kertaa minuutissa