Onko elämällä tarkoitusta?

Yli 80-vuotias ajattelee: ’Elämäni on kohta ohi. Se on kulunut hyvin nopeasti, ja niin vähän on enää jäljellä. Mihin se kaikki meni? Mitä merkitystä sillä oli? Kaikki on takanapäin, eikä edessäpäin ole mitään muuta kuin hauta ja unohdus. Miten tarkoituksetonta kaikki olikaan! Ei ihme, että kyynikko sanoo: ”Syökäämme ja juokaamme ja olkaamme iloisia, sillä huomenna me kuolemme.”’

Mutta siinäkö kaikki?

KAUAN sitten eräs mies oli tuskallisessa koetuksessa tietämättä miksi, ja hän huudahti epätoivoisesti ihmisen olosuhteista: ”Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta, kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.” – Job 14:1, 2.

Onko tässä tosiaan kaikki? Onko elämällä tarkoitusta? Ihmissukupolvet ovat tehneet näitä kysymyksiä yhä uudelleen kautta aikojen, varsinkin silloin kun ihmiset vanhenevat. He muistelevat elämäänsä ja miettivät, mikä tarkoitus sillä oli.

Joku voi sanoa vanhan miehen hautajaisissa: ’Hän eli täysipainoisen elämän.’ Sen oletetaan merkitsevän sitä, että kuolema voidaan nyt hyväksyä. Mutta onko kuolema helpompi hyväksyä, jos taakse jäänyt elämä oli täysipainoinen? Vai tekeekö se hyväksymisen vaikeammaksi? Eikö olisi helpompaa jättää tyhjä kuin täysipainoinen elämä? Kukaan ei sano: ”Olen niin iloinen, että aion tappaa itseni!” Itsemurhaan turvautuvat epätoivoiset ihmiset. Eilispäivän täysi vatsa ei lohduta, jos vatsa on tänään tyhjä. Ja se, mikä tuntui tärkeältä elämän aikana, ei usein tunnukaan yhtä tärkeältä kuoleman lähestyessä.

Elämä on tullut monille merkityksettömäksi. Maailman tilanne on synkkä. Ihmishengelle ei anneta paljon arvoa, ja elämä on monille turhauttavaa. Nuoret laiminlyödään ja vanhat työnnetään sivuun kolkkoihin vanhainkoteihin tai hoitolaitoksiin. Stressiä muodostuu, kunnes sydän pettää tai ihminen puhkeaa väkivaltaisiin tekoihin. Poliittinen turmelus leviää ja luottamus heikkenee. Huolestuneet yksilöt, jotka koettavat parantaa olosuhteita, voivat vaikuttaa suunnilleen yhtä paljon kuin norsua potkiva kärpänen. Pettymys valtaa alaa, ja ihmiset uppoutuvat oman minänsä tarkoituksettomaan tutkimiseen. Eräs yhdysvaltalainen menekkiteos sanoo tästä suuntauksesta näin: ”Koska ihmisillä ei ole toivoa siitä, että he voisivat kohentaa elämäänsä millään merkittävällä tavalla, he ovat vakuuttuneita siitä, että on tärkeää kehittää itseään psyykkisesti: saada yhteys tunteisiinsa, syödä terveellistä ravintoa, käydä baletti- tai vatsatanssitunneilla, syventyä Idän viisauteen, hölkätä, opetella solmimaan sosiaalisia siteitä, . . . He harrastavat värikkäämpiä kokemuksia, koettavat piiskata eloa velttoon lihaan, yrittävät elvyttää kyllästynyttä ruokahalua. . . . mielenterveys merkitsee estojen hylkäämistä ja jokaisen mielijohteen välitöntä tyydyttämistä.” – The Culture of Narcissism, s. 29, 39, 40, 43.

Kun ihmiset tekevät näin, heidän tarkoitukseton elämänsä muuttuu entistä tarkoituksettomammaksi, ja yrittäessään vielä epätoivoisemmin paeta he syöksyvät seksuaalisiin hurjasteluihin ja luonnottomuuksiin, joutuvat vandalismin ja järjettömän väkivallan kierteeseen, käyttävät huumeita ja jopa valitsevat äärimmäisen pakotien – itsemurhan. Ja kaiken tämän he tekevät siksi, että he tuntevat elämänsä tarkoituksettomaksi.

Jos ihminen elää täällä muutaman lyhyen vuoden ja joutuu sen jälkeen hautaan ja unholaan, niin mikä tarkoitus sillä voi olla? Mikä tekee ihmisestä muurahaista tai heinäsirkkaa tärkeämmän? Valtavassa maailmankaikkeudessa hän tuntee itsensä olemattomaksi, asiaan kuulumattomaksi ja merkityksettömäksi; hän on täällä hetken ja poissa ikuisesti. Elämä tuntuu turhanpäiväiseltä.

”Miten elämälläni voisi olla tarkoitus?” joku voi miettiä. ’Kun olen poissa, kuka kaipaa minua ja kuinka kauan? Ja jos joku kaipaa, mitä hyötyä siitä on minulle? Olen vain yksi tuhansien miljoonien joukossa. Kuka huomaa, kuka välittää, kuka muistaa?’

Mutta odota! Jotkut huomaavat, jotkut välittävät ja jotkut muistavat. Elämällä on tarkoitus, jos haluat, että sillä on tarkoitus, jos teet siitä tarkoituksellisen. Seuraavat artikkelit osoittavat sen pitävän paikkansa.