Jokainen solu kuin linnoitettu kaupunki
”NEWSWEEK”-aikakauslehdessä tutkittiin jonkin aikaa sitten ihmisen solujen mikroskooppisen pientä ”aluetta”. Kirjoittajat ihmettelivät sitä, miten valtavan monenlaista voi tapahtua näin pienessä tilassa: ”Jokainen sadasta biljoonasta solusta käyttäytyy linnoitetun kaupungin tavoin. Energialaitokset tuottavat solulle energiaa. Tehtaat rakentavat elämälle välttämättömiä proteiineja solun kemialliseen kaupankäyntiin. Monimutkaiset kuljetusjärjestelmät hoitavat tiettyjen kemikaalien kuljetuksen paikasta toiseen solun sisä- ja ulkopuolella. Barrikadeilla olevat vartiomiehet valvovat vienti- ja tuontimarkkinoita ja tarkkailevat ulkopuolisen maailman vaaran merkkejä. Kurinalaiset biologiset armeijat ovat joka hetki valmiina käymään käsiksi tunkeilijoihin. Keskitetty geneettinen hallinto ylläpitää järjestystä.”
Tällä vähäisellä ”valtiolla” on myös kiehtova ”postilaitoksensa”, joka huolehtii siitä, että valmistetut proteiinit pääsevät oikeisiin määränpäihinsä solussa. ”Olemme sitä mieltä, että solu käyttää postilaitoksen tavoin postinumerojärjestelmää”, sanoo eräs Rockefellerin yliopiston tiedemies. Solun ribosomien valmistamissa proteiineissa arvellaan olevan ”osoitelappu”, jonka koodi koostuu 20–50 aminohaposta. Tämän tiedemiehen mukaan ”oikean organellin [soluelimen] pinta tunnistaa osoitelapun ja ottaa proteiinin vastaan kuin asiamiehet, jotka hyväksyvät viisumin ja päästävät ihmisen rajan yli”.
Aikakauslehdessä muistutettiin toistuvasti siitä, miten vähän tiede on perillä solujen toimintatavoista. Esimerkiksi se osoittaa ”tutkijoiden olevan yhä ymmällä siitä salaperäisestä kemiallisesta mekanismista, jonka avulla tietyt geenit eri soluissa kytkeytyvät toimintaan ja pois toiminnasta ja toimivat eri tavoin eri olosuhteissa”. Artikkelissa lainataan myös nobelisti Christian de Duvea Rockefellerin yliopistosta: ”Me tiedämme nykyään, mitä solussa tapahtuu, mutta emme käsitä sitä, miten se tapahtuu.”
Läpi koko artikkelin on esimerkiksi seuraavanlaisia ajatuksia: ”Ihmissolu ja sen organellit eli sisäelimet varjelevat yhä monia salaisuuksia.” ”Eniten biologeja hämmentää säätely. Esimerkiksi haiman ja silmän soluissa on kummassakin geeni, joka voi tuottaa insuliinia, mutta haiman solut valmistavat insuliinia ja silmän solut eivät valmista.” Käsitellessään sitä tapaa, jolla eräät geenit näyttävät olevan eräänlaisessa kemiallisessa lukossa, niin että ne eivät toimi soluissa siellä missä niitä ei tarvita, se kysyy: ”Miksi yksi geeni on tiukassa lukossa ja toinen geeni ei ole? Tiedemiehillä ei ole vielä vastausta.” Artikkelissa sanotaan lopuksi: ”Jokainen vastaus näyttää synnyttävän uuden ja monimutkaisemman soluun liittyvän kysymyksen. . . . solujen pikkuruisessa ja salaperäisessä maailmassa on ainakin se varmaa, että ihmissolu ei tule koskaan luovuttamaan kaikkia salaisuuksiaan.”