Hyvän hallituksen toteutuminen oikealla tavalla
”ASEINAMME oli kumipamppuja, lyijypäällysteisiä nuijia autojen turmelemiseksi, ketjuja ja myös pyssyjä”, kertoo eräs aiempi poliittisen puolueen työntekijä Italiassa. Tämä nuori mies työskenteli poliittisten ihanteittensa hyväksi 1960-luvun lopulla väkivallan ja ”kaupunkisodankäynnin” avulla. Hänen mukaansa ”yksi kaupunkisodankäynnin päätarkoituksista oli aiheuttaa vahinkoa ja sen jälkeen saattaa syy vastakkaisen poliittisen ryhmän niskoille”.
Mutta sattui sellaista, mikä muutti tämän miehen käsityksen politiikasta. Hänen kotonaan kävi eräs nuori mies, joka alkoi tutkia hänen kanssaan Raamattua, jonka hän sanoo ”opettaneen minulle ennen kaikkea sen, että Jumala ’on tehnyt yhdestä ihmisestä jokaisen ihmisten muodostaman kansan’”. (Apt. 17:26) Tämä aiemmin väkivaltainen poliittinen asiamies sanoo, että tällaiset Raamatun periaatteet ”vapauttivat minut siitä vihasta, joka minulla oli toisia ihmisiä kohtaan vain siksi, että heillä oli erilainen poliittinen mielipide kuin minulla”. Hän jatkaa:
”Tässä suhteessa kysyin jatkuvasti itseltäni: Miten ihminen voi koskaan ratkaista poliittisia ongelmiaan, kun politiikka itse on aiheuttanut ensimmäisen ongelman – ihmiskunnan jakautumisen? Jotta ihmiskunta voisi yhdistyä, jakautumisen syiden täytyy ensin hävitä. Jehovan todistajien kanssa olen ymmärtänyt, että se on mahdollista. Olen nähnyt mustia ja valkoisia kastettavan samassa vedessä; Irlannissa entiset protestantit ja entiset katolilaiset lakkaavat vihaamasta toisiaan; ja arabeja ja juutalaisia oli kokoontuneina yhteen samaan kokoukseen kuuden päivän sodan aikana. Ja minä itse olen oppinut rakastamaan niitä, joita minua oli opetettu vihaamaan. Kukaan ei voi sanoa, että se valtakunta, jota Jehovan todistajat kaipaavat – Jumalan valtakunta – on utopiaa, koska on jo olemassa kansainvälinen yhteisö, joka on yhdistynyt tämän valtakunnan alaisuuteen.”