Huomispäivän aikuisia
Englannin hallituksen järjestämä lontoolaisista koulupojista tehty kuusi vuotta kestänyt tutkimus paljastaa, että lähes yhdeksän kymmenestä oli syyllistynyt jonkinlaiseen varastamiseen, ennen kuin he lopettivat koulunsa. ”Meidän tulevaisuutemme on näissä lapsissa”, huudahti huolestunut sosiaalipsykologi, joka johti 13–16-vuotiaista lontoolaisista tehtyä läpileikkaustutkimusta.
Wisconsinissa Yhdysvalloissa erään oppikoulun oppilaiden oman sanomalehden teini-ikäisistä tekemä tutkimus osoitti, että lähes kaksi kolmasosaa heistä oli syyllistynyt myymälävarkauteen ainakin kerran. Vain joka neljäs näistä myymälävarkaista oli saatu kiinni.
Eräs Walsh Jesuit -oppikoulun kymmenesluokkalainen sanoi lunttaamisesta Beacon Journal -lehden reportterille Ohiossa Yhdysvalloissa: ”Sanotaan, että petkutat itseäsi, mutta todellisuudessa se ei ole sitä. Jokainen tekee niin, joten se on aivan yhdentekevää.” Vastaavasti Johns Hopkins –yliopiston opiskelijoiden keskuudessa tehty mielipidetutkimus paljasti, että lähes kolmasosa opiskelijoista oli luntannut siihen mennessä, kun he opiskelivat viimeistä vuottaan. Ja Kalifornian yliopiston erään tiedekunnan raportissa sanotaan: ”Kunniakäsitteen nykyistä asemaa on luonnehdittu vaihtelevasti ’vitsiksi’, ’epävarmaksi’, ’pilanteoksi’ ja ’kuolleeksi’.”
Valtakunnallinen tutkimus amerikkalaisista teini-ikäisistä osoittaa, että yli neljäsosa heistä on ongelmajuojia, jotka ovat juopuneet ainakin neljä kertaa kuluneen vuoden aikana tai joille juominen on aiheuttanut ongelmia ainakin kahdesti.
Vuoden 1976 juomatapatutkimuksen mukaan nuorten alkoholinkäyttö Suomessa oli oletettua runsaampaa. Yli 90 prosenttia 15–19-vuotiaista pojista ja 87 prosenttia samanikäisistä tytöistä sanoi käyttävänsä alkoholia jonkin verran. Pojista 16500 luokiteltiin tutkimuksessa alkoholin suurkuluttajiksi, jotka käyttävät noin 25 litran verran sataprosenttista alkoholia vuodessa. Nuorten suurkuluttajien määrä oli kaksinkertaistunut seitsemässä vuodessa.