Perusteellisuuden etuja

Huomattava englantilainen valtiomies ja kirjailija sir Winston Churchill kirjoitti vuosia sitten kertomuksen, joka valaisee sitä, miten arvokasta on oppia jokin tärkeä taito perusteellisesti. Omaelämäkerrassaan Nuoruuteni (suomennettu vuonna 1954) hän selitti, miten hän koulupoikana oppi puhumaan ja kirjoittamaan englannin kieltä niin mestarillisesti:

”Viettäessäni niin pitkän ajan [Harrow’n poikakoulun] alimmalla luokalla saavutin yhden suunnattoman edun etevämpiin poikiin nähden. He kaikki saivat oppia latinaa ja kreikkaa ja muita sen kaltaisia loistavia aineita. Mutta minulle opetettiin englantia. Meitä pidettiin sellaisina pölkkypäinä, ettei meidän uskottu oppivan muuta kuin englantia. Mr. Somervell – mitä viehättävin mies, jolle kiitollisuudenvelkani on suuri – oli saanut tehtäväkseen opettaa tyhmimmille pojille ylenkatsotuinta ainetta – pelkkää englanninkielen oikeinkirjoitusta. Hän osasi opettamisen taidon. Kukaan ei ole opettanut englantia niinkuin hän. Emme ainoastaan oppineet englannin lauserakennetta teoriassa, vaan myös harjoittelimme sitä ja jäsentelyä perusteellisesti. Mr. Somervellillä oli oma järjestelmänsä. Hän otti jonkin melko pitkän virkkeen ja jakoi sen osiinsa mustan, punaisen, sinisen ja vihreän musteen avulla. Subjekti, predikaatti, objekti: relatiivilauseita, konditionaalilauseita, konjunktiivilauseita, disjunktiivilauseita! Kullakin oli oma värinsä ja paikkansa. Se oli kuin soittoharjoitusta. Saimme ahertaa sitä melkein joka päivä. Kun vielä pysyin Neljännen . . . kolmannessa kolme kertaa kauemmin kuin kukaan muu, sain myös opetella kaiken tämän kolmin kerroin. Opin sen perusteellisesti. Siten imin itseeni tuon jalon hengentuotteen, tavallisen englantilaisen lauseen olennaisen rakenteen. Ja myöhempinä vuosina, kun koulutovereitteni, jotka olivat voittaneet palkintoja ja mainetta kauniiden latinalaisten runojen tai ytimekkäiden kreikkalaisten epigrammien sommittelemisesta, oli palattava tavalliseen englanninkieleen ansaitakseen elatuksensa ja päästäkseen eteenpäin urallaan, en katsonut olevani mitenkään heikommassa asemassa. Olen luonnollisesti puolueellinen englanninkielen opetuksen suhteen. Panisin kaikki pojat oppimaan englantia; ja sitten antaisin etevimpien opetella latinaa palkinnoksi ja kreikkaa kiitokseksi. Mutta ainoa, mistä antaisin heille selkään, olisi huono äidinkielen taito. Siitä antaisinkin ankaran selkäsaunan.”