Paanuja, päreitä ja halkaisuveitsiä

Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta

JOISSAKIN maissa kateaineina voi olla ohuita liuskakivilaattoja tai poltettuja savitiiliä tai ne on korvattu nykyaikaisemmalla bitumihuovalla. Yhdysvaltoja ja Kanadaa asuttaessaan ihmiset käyttivät mitä tahansa käsillä olevia aineita veden johtamiseksi pois katoilta. He jopa käyttivät preeriamaasta leikattua turvetta. Kauempaa lännestä ja läheltä Tyynenmeren rannikkoa löydettiin jättimäisiä setrejä. Niiden syyt ja halkeavuusominaisuudet olivat jossakin määrin ainutlaatuisia puulajien joukossa. Tämä puu todellakin halkesi niin suoraan, että siitä voitiin saada halkaisemalla jopa rakennusten runkotarpeita. Jotkin talot rakennettiin täysin ilman sahattua puutavaraa, sillä puun rungosta katkotuista tukeista saatiin halkomalla jopa ohuita, leveitä lautoja. Koska monien puiden läpimitta oli runsaat kolme metriä ja joidenkin jopa kuusi metriä, puuta oli runsaasti saatavana.

Tavallinen paanu on ohut, setristä halottu noin 65 senttimetriä pitkä ja vähän yli senttimetrin paksuinen lauta, joka tavallisesti ohenee toiseen, suippoon päähänsä. Erikoispaanujen pituus voi olla 45 senttimetriä. Paanujen leveys vaihtelee, niin että pienemmät voivat olla 7–10 senttimetrin ja suuremmat 30 senttimetrin levyisiä tai vieläkin leveämpiä. Ennen vanhaan kestävä paanukatto voitiin rakentaa nopeasti. Myöhemmin ryhdyttiin käyttämään päreitä, jotka ovat ohuempia kuin paanut. Ne ovat sahattuja, ja siksi pärekatto näyttää tasaisemmalta ja viimeistellymmältä. Mutta kun saha jättää päreihin karkeamman pinnan ja kosteus tunkeutuu niihin helpommin, ne eivät ole yhtä pitkäikäisiä kuin paanut. Koska monet pitävät paanukaton antamasta maalaisvaikutelmasta, paanuja halotaan jatkuvasti tällaisen kysynnän tyydyttämiseksi.

Paanujen lohkomista varten on kehitetty erityinen halkaisuveitsi. Halkaisuveitsessä täytyy olla terä, joka tunkeutuu setrinkappaleeseen, kun halkaisuveistä lyödään kevyesti. Lisäksi tämän työkalun täytyy olla 40 senttimetrin pituinen ja siinä täytyy olla pystyssä sojottava puusta tehty vahva kädensija, jolla työkalua käyttävä voi vääntää terää, niin että paanu irtoaa.

Kääntäkäämme katseemme jälleen rakennusmiehiimme, joille paanut, päreet ja halkaisuveitset ovat tuttuja. Tämä erityinen ryhmä koostuu vapaaehtoisista, jotka osallistuvat Surreyyn Brittiläiseen Kolumbiaan tulevan upean konventtisalin pystytykseen. Sali tulee alueella asuvien Jehovan todistajien käyttöön. Koska paanuja tarvittiin melkoisesti, mistä löytyisi sopiva puu? Tällaisia puita on joka vuosi yhä vähemmän. Joka tapauksessa yksi käytettävissä oleva puu sijaitsi noin sadan kilometrin päässä luoteessa.

Eräänä syksyisenä viikonloppuna ryhmä lähti Surreyn alueelta varhain ehtiäkseen lautalle, joka lähti Horseshoe Baystä tunnin pituiselle matkalle Howe Sound -nimisen merenlahden yli Secheltin niemimaalla sijaitsevaan Langdaleen. Sen jälkeen matkan lopputaival jatkui maantietä pitkin. Oli kerrassaan suurenmoista nauttia kahden ja puolen tunnin matkan aikana vuorien, metsien ja vuonomaisemien näkemisestä.

Tuli hetki, jolloin meidän oli poikettava Porpoise-lahden suuntaisesti itään kulkevalta päällystetyltä tieltä tukkitielle. Olimme lopultakin saavuttaneet tavoitteemme – noin 2,5 metrin läpimittaisen ja suunnilleen 55 metrin korkuisen jättimäisen kelopuun. Ei ihme, että puu oli saanut olla rauhassa! Sen kaataminen voisi merkitä sitä, että se kaatuisi lähellä kulkevien voimalinjojen päälle, josta hyvästä saisi maksaa puun arvon ylittävät sakot. Tämän vuoksi puusta piti katkaista ensin 23 metrin pituinen latvaosa. Seuraavaksi kaadettiin loput puusta. Pian runko oli sahattu 45 senttimetrin paksuisiksi kiekoiksi.

Yhdestä valmiista kiekosta voidaan alkaa tehdä paanuja. Ensin kiekko halkaistaan keskeltä ja sen jälkeen se lohkotaan niin moneen osaan, että saadaan tarpeellinen määrä riittävän pieniä, helposti käsiteltäviä kappaleita. Tutkimalla yhtä kappaletta huomaamme, että sen päittäispinta seuraa puun vuosirenkaiden kaarevuutta. Mutta sivupinta on suora ylhäältä alas asti, ja siinä on pienen pieniä matalia uurteita. Tämä sivu soveltuu ulkopinnaksi, sillä sen luonnollinen poimutus saa sateen valumaan nopeasti pois. Lohkotusta puusta lähtee miellyttävä tuoksu – todistus siinä olevista lahoamista estävistä luonnonöljyistä.

Katselemme, kuinka halkaisuveitsi asetetaan setrinkappaleelle valmiiksi odottamaan vasaraniskua, joka painaa sen puun sisään. Kokenut työntekijä suostuu tekemään seuraavan paanun hitaammin. Hän myös selittää, että halkaisuveitsi on todellakin puun keskipisteen eikä vuosirenkaiden suuntaisella linjalla, sillä muutoin paanusta tulisi ala-arvoinen, eikä siinä olisi hienosyisiä, sadetta valuttavia uria. Halkaisuveitsi asetetaan valmiiksi puulle noin runsaan senttimetrin päähän reunasta ja reunan suuntaisesti. Vasara putoaa alas, ja teräksinen terä uppoaa puuhun. Kun kädensijasta painetaan nopeasti, terä kääntyy niin paljon, että se vääntää irti ohuen laatan. Ja näin meillä on jälleen uusi 45 senttimetriä pitkä ja hieman toista senttimetriä paksu paanu.

Mutta miten voidaan valmistaa oheneva paanu? Kokemus paljasti pian, että lohkaistaessa 65 senttimetrin pituista paanua sen syyt repeytyivät hieman, niin että se oheni juuri oikeassa suhteessa. Seuraavassa lohkaisussa, joka sai syyt repeytymään samalla tavalla, syntyi edellisen paanun kaltaisesti oheneva paanu. Mutta jos puunkappale käännetään toisin päin ja lohkomista jatketaan, lohkotut kappaleet ohenevat eri tavalla. Samalla tavalla ohenevia paanuja voidaan valmistaa nopeammin, sillä silloin puunkappaletta ei tarvitse kääntää.

Lopulta paanut oli lohkottu ja kuljetettu rakennuspaikalle, jossa ne antoivat loppusilauksen konventtisalille. Valmista aikaansaannosta oli ilo katsella, ja se toi onnellisia muistoja niiden mieleen, jotka olivat olleet mukana hankkimassa rakennusaineita suoraan pystymetsästä.

[Kaavio s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Kiekko

Lohkot

Kappaleet

Halkaisuveitsi