Mikä on Raamatun kanta?
Onko soitin musiikki sopivaa kristillisessä palvonnassa?
MUSIIKKI on tehty tunnetuksi Raamatussa aina 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan saakka. Eräs musiikkiteos huomauttaakin: ”Läpi Juudan kansan muinaisen historian . . . huomaamme musiikin mainitun useammin kuin ehkä minkään muun kansan historiassa. Musiikki on mukana kaikenlaisessa suositussa ilonpidossa.” (Oxford Companion to Music) Musiikkitieteen tutkija Kurt Sachs kertoo samaan sävyyn, että ”maailman kirjojen joukossa harva voi väittää olevansa tärkeämpi musiikin historian alalla kuin Raamattu”. – The Rise of Music in the Ancient World.
Tätä tukee se tosiasia, että jo 1. Mooseksen kirjan 4:21:n kertomana aikana Juubalista ”tuli kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta ja huilua soittavat”. Muinaisten patriarkkojen päivinä laulaminen ja soittaminen oli yleistä. (1. Moos. 31:27) Erikoisesti vaskirumpua käytettiin ilonpitotilaisuuksissa. – 2. Moos. 15:20; Tuom. 11:34.
Koska musiikki palveli hyvää tarkoitusta erikoisesti iloisissa tilaisuuksissa, niin me havaitsemmekin, että israelilaiset käyttivät soittimia hyvin paljon iloitessaan Jumalassaan Jehovassa. Psalmista kuningas Daavid lauloi: ”Heräjä, minun sieluni; heräjä, harppu ja kannel. Minä tahdon herättää aamuruskon.” Lisäksi hän kehotti toisia: ”Ylistäkää Herraa kanteleilla, soittakaa hänelle kymmenkielisillä harpuilla.” (Ps. 57:9; 33:2) On kiinnostavaa havaita, että Daavid oli Raamatun huomattavin muusikko. Hän oli erittäin taitava harpunsoittaja; hän järjesti temppelin musiikillisen palvonnan, johon osallistui tuhansia laulajia ja soittajia, ja hänet tunnettiin jopa uusien soittimien kehittäjänä! – 1. Sam. 16:16–18; 1. Aikak. 25:1–31; 2. Aikak. 7:6; 29:27.
Koska musiikilla oli niin huomattava merkitys heprealaisten sekä maallisessa että uskonnollisessa elämässä, niin oli luonnollista, että musiikista tuli myös huomattava osa heidän muodollista palvontaansa. Me löydämme luettelon niistä soittimista, joita käytettiin, kun Daavid ensi kerran yritti tuoda liitonarkkia Jerusalemiin, ja hieman erilaisen luettelon siitä tilaisuudesta, kun hän lopulta onnistui siinä. Ja mikä kuoro ja orkesteri kuningas Salomolla olikaan käytettävissään, kun hänen Jehovalle rakentamansa temppeli vihittiin! Oli kymbaalinsoittajia, harpunsoittajia ja muiden kielisoittimien soittajia sekä lisäksi 120 trumpetteihin puhaltavaa pappia. Miellyttikö kaikki tämä soittaminen Jehovaa? Aivan varmasti, koska heti kun Jumalaa oli ylistetty ja kiitetty soittimilla ja laululla, Jehovan kirkkaus täytti temppelin. (1. Aikak. 13:8; 15:28; 2. Aikak. 5:11–14) Ei ihme, jos meille kerrotaan, että mikään muinainen kansa ei käyttänyt musiikkia palvonnassaan niin laajassa mitassa kuin heprealaiset!
Siitä huolimatta, että musiikkia on käytetty niin laajalti sekä yksityisesti että järjestetyssä temppelipalvonnassa Jehovan ylistämiseen, on joitakuita yksilöitä ja uskonnollisia ryhmiä, jotka voimakkaasti vastustavat soitinmusiikin käyttöä kristillisessä palvonnassa. Yleisesti ei tunneta sitä tosiasiaa, että sellaiset protestanttiset uskonpuhdistajat kuin Martti Luther, Jean Calvin ja John Knox vastustivat laulun säestämistä uruilla kirkon jumalanpalveluksissa. Heidän mukaansa urut olivat ”Baalin tunnusmerkki” ja soitinmusiikkia tarvittiin kristillisessä palvonnassa yhtä vähän kuin ”suitsuketta ja kynttilänjalkoja”. Vaikka heidän seuraajansa pääasiallisesti ovat omaksuneet soitinmusiikin uskonnollisiin jumalanpalveluksiinsa, niin on silti olemassa muutamia pienempiä ryhmiä, jotka empivät käyttää soitinmusiikkia kristillisessä palvonnassa.
Mitä vastaväitteitä he esittävät tai miten he perustelevat kantansa? He rakentavat paljon sen varaan, että Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa varhaiskristittyjen ei mainita käyttäneen soitinmusiikkia palvonnassaan. Mutta se itsessään ei todista mitään. Soitinmusiikin käyttö kristillisessä palvonnassa ei varmasti ole välttämätöntä. Ensimmäisen vuosisadan kristityt ovat saattaneet käyttää soitinmusiikkia kokoontuessaan yhteen palvomaan, mutta ovat vain saattaneet pitää sen mainitsemista tarpeettomana. Tai sitten voi olla, että soitinmusiikin käyttöä pidettiin niin epäolennaisena, että siihen ei kehotettu, mutta sitä ei myöskään kielletty.
Toinen vastaväite esitetään sillä perusteella, että soittimet kuuluivat erottamattomasti temppelipalvonnan juhlallisiin muodollisuuksiin, joita kristityt eivät enää noudata. On totta, että papit puhalsivat trumpetteihin Salomon temppelin vihkiäisissä ja että leeviläiset avustivat laulamalla ja soittamalla muita instrumentteja. Mutta huomattakoon, että tällaista soitinmusiikkia ei käytetty Mooseksen lain suoranaisesta käskystä niin kuin suitsuketta, uhreja, pappien erikoisia vaatteita, tabernaakkelia ja sen sisustusta. Sellaiset esikuvat poistuivat, kun niiden todellisuus tuli. Jos soittimien käyttö oli myös esikuvallista, niin herää kysymys: mitä se kuvasi?
Tämän lisäksi esitetään perusteluksi, että varhaiskristityt jäljittelivät kokouksissaan synagogaa eikä temppeliä. Näin ollen kristityt eivät olisi käyttäneet soittimia, koska ei ole mitään muistiinmerkintöjä siitä, että juutalaiset olisivat käyttäneet soitinmusiikkia muinaisissa synagogissaan. Käytettiinpä synagogissa soitinmusiikkia tai ei, tosiasiaksi jää, että kristillinen palvonta ei jäljitellyt synagogaa kaikissa yksityiskohdissa. Niinpä on saattanut hyvin olla, etteivät varhaiskristityt nähneet mitään väärää harppujen tai muiden kielisoittimien käyttämisessä.
Sen sijaan on järkevää päätellä, että koska juutalaiset olivat niin musikaalista kansaa ja olivat tottuneet kuulemaan musiikkia temppelipalvontansa aikana, niin kristityiksi tulleet juutalaiset ovat saattaneet usein käyttää soitinmusiikkia kristillisissä kokouspaikoissaan.
On tosin aiheellista esittää vastalause, jos musiikki on tarkoitettu ylistämään luomuksia, sen esittäjät mukaan luettuina. Mutta mitä haittaa voisi soitinmusiikin arvostelukykyisestä ja vaatimattomasta käytöstä olla laulamisen säestyksessä tai soitettuna ennen palvontaa varten järjestettyjä kokouksia tai niiden jälkeen? Eräs tunnettu uskonnollinen auktoriteetti sanookin, että soitinmusiikin kieltäminen kristillisen ”seurakunnan palvonnassa on virhe, joka haiskahtaa askeettisuudelta”. Soitinmusiikki todellisuudessa auttaa musiikillista koulutusta vaille jääneitä palvojia laulamaan oikeat sävelet oikeassa rytmissä, mistä Jehovan kristittyjen todistajien äänilevyjen käyttö on hyvä esimerkki.
Tässä suhteessa voitaisiin huomauttaa, että Vartiotorni-seuran varaamat levytykset Valtakunnan lauluista auttavat suuresti kristittyjä, jotka haluavat noudattaa apostoli Paavalin Efesolaiskirjeen 5:18, 19:ssä antamia ohjeita: ”Älkää myöskään juopuko viinistä, missä on irstailua, vaan täyttykää alati hengellä puhuen toisillenne psalmein ja Jumalan-ylistyksin sekä hengellisin lauluin, laulaen ja soittaen sydämessänne Jehovalle.”
Ei voi todellakaan olla mitään pätevää syytä vastustaa soitinmusiikin käyttämistä kristillisessä palvonnassa, mikäli siinä ei mennä liiallisuuksiin.