Todistus maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta
● Raamattu sanoo, ettei Jumala ”pidättynyt rankaisemasta muinaista maailmaa, mutta varjeli Nooan, vanhurskauden saarnaajan, sekä seitsemän muuta tuottaessaan vedenpaisumuksen jumalattomien maailmalle”. (2. Piet. 2:5) Nuo kahdeksan elossa säilynyttä ihmistä olivat patriarkka Nooa, hänen kolme poikaansa ja näiden neljän miehen vaimot. He sekä edustajia villieläimistä, kotieläimistä, matelijoista ja linnuista säästyivät jättiläismäisessä arkissa, joka oli rakennettu Jumalan ohjauksessa. Arkin ulkopuolella ”hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset”. – 1. Moos. 7:11–23.
● Mutta onko olemassa geologisia todisteita vedenpaisumuksesta? On todellakin, ja monet tutkijat ovat jo pitkään myöntäneet sen. Esimerkiksi vuonna 1761 maisteri Alexander Catcott kirjoitti vedenpaisumuksesta tutkimuksen, jossa hän mainitsi esimerkkejä, joiden perusteella hän piti vedenpaisumusta tositapahtumana. Lainaamme hänen lausuntoaan: ”Me käännymme jälleen kerran Luonnon puoleen ja havaitsemme, että kaikkialta maan päältä löytyy tänä päivänä niin ilmeisiä, niin havainnollisia, niin kiistattomia todisteita vedenpaisumuksesta . . . kuin se olisi tapahtunut viime vuonna. . . . Jos tutkitaan maata, löydetään amerikanhirviä, jotka luonnostaan asuvat Amerikassa, hautautuneina Irlantiin; norsuja, jotka luonnostaan asustavat Aasiassa ja Afrikassa, hautautuneina keskelle Englantia; krokotiileja, joiden luonnollinen elinympäristö on Niilillä, Saksan sydämestä; nilviäisiä, joita ei ole koskaan tavattu Amerikan meristä, yhdessä kokonaisten valaan luurankojen kanssa Englannin sisimmistä osista; mittasuhteiltaan suunnattomia puita juurineen ja latvuksineen, joissakin vielä lehtiä ja hedelmiä, kaivosten pohjalta.” – A Treatise on the Deluge.
● Raamatun tutkijat eivät kuitenkaan perusta uskoaan maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen geologian todisteisiin. He hyväksyvät Pyhän Raamatun Jumalan totuudenmukaisena sanana. (1. Tess. 2:13) On silti kiinnostavaa havaita, että etevät tutkijat ovat löytäneet kautta maan piirteitä, jotka he hyväksyvät todisteeksi maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta.