Haluaisitko ostaa maalauksen?
Herätkää!-lehden Italian-kirjeenvaihtajalta
MAALAUSTEN kysyntä on viime vuosina kasvanut Italiassa, ja sen ohessa ovat lisääntyneet sanomalehtien kertomat ilmiömäiset varkaudet: tunnettuja maalauksia viedään roomalaiskatolisista kirkoista ja taidegallerioista. Otaksutaan, että varastetut maalaukset useimmiten myydään ulkomaille koristamaan jonkun taiteensuosijan seinää. Voitaisiin sanoa, että kaikenlaisten maalausten ostaminen ei ole nykyään muotia vain Italiassa vaan myös monissa muissa maissa.
Entä miten on sinun laitasi? Oletko siirtynyt uuteen asuntoon ja näyttääkö jokin seinä paljaalta? Haluatko koristaa olohuonettasi ja tehdä sen viihtyisämmäksi? Tai ajatteletko sijoittaa osan pääomastasi taiteeseen? Joka tapauksessa jotkut pitävät hyvää maalausta juuri tarpeisiinsa sopivana.
Mutta kaikki eivät tiedä, miten tehdä valintansa. Jos haluaisit saada joitakin hyviä neuvoja, tunnemme taiteilijan, joka on maalannut jo yli 30 vuotta. Joitakin hänen teoksiaan on maailman taidemuseoissa. Jos haluat, tule mukaamme, kun käymme hänen luonaan.
Meitä onnisti: taiteilija on ateljeessaan, eikä hänellä ole parhaillaan kiire. Tavanmukaisten esittelyjen jälkeen selitämme, että aikeenamme on ostaa joitakin maalauksia ja että arvostaisimme hänen neuvojaan.
”Miten paljon rahaa haluatte käyttää?” hän kysyy. ”Markkinoilla on kaikenhintaisia maalauksia.”
Hän ottaa viehättävän Seinen rantoja kuvaavan maalauksen, sijoittaa sen oikeaan katselukulmaan ateljeen valaistukseen nähden. Sitten hän jatkaa hymyillen: ”On olemassa helppo keino, jota monet ovat käyttäneet. Hankkikaa painettu luettelo, jossa on tavallisesti miellyttävä esitys ansioista ja monenlaista muuta tietoa sekä valokuvat maalauksista, niiden valmistumisvuosi, koko, hinta ja tekijä. Tässä tapauksessa on kysymys pelkästään puhtaasta kaupankäynnistä.”
Onko mahdollista, että maalauksen hinta on korkeampi kuin sen todellinen arvo?
”Kyllä on. Hinta voi olla yletön. Ostaja maksaa mainonnasta.” Hän elehtii koko ajan käsillään ja päällään, kun hän jatkaa: ”Valitettavasti on hyvin helppoa joutua petetyksi.”
Onko jotakin sääntöä, jonka avulla voi määrittää oikean hinnan maalauksen koon tai jonkin muun mittapuun mukaan?
Hän vastaa tyynesti ja hillitysti: ”Kas niin, ei ole lainkaan mahdollista arvioida todellista kauppahintaa pelkästään koon perusteella. Jokin pieni maalaus saattaa todellisuudessa olla miljardin liiran arvoinen, kun taas jonkin suuren maalauksen arvo on ehkä vain 100000 liiraa.”a
Katsomme häneen tyrmistyneinä, kun hän siirtyy kohti nuorta naista esittävää suurta maalausta, joka kiinnittää huomiomme puoleensa. Katsomme sitä vinosti sivusta. Valon ja varjon leikki luo miellyttävän sopusoinnun. Hämmästyttävää! Mutta mistä tiedämme, onko maalaus alkuperäinen vai pelkkä jäljennös?
”Luultavasti ajattelette, että täytyy olla ihmisiä, jotka ovat päteviä ratkaisemaan, onko taulu aito”, hän sanoo ikään kuin tietäen, minkä kysymyksen aioimme esittää. ”Tosiaan, on professoreita, suuria opettajia, kirjoittajia ja taidearvostelijoita. Mutta harkitkaa tosiasioita. Äskettäin pantiin näytteille kuuluisa maalaus ’La Gioconda’ eli ’Mona Lisa’, jonka tekijän sanotaan olevan italialainen taiteilija. Jotkut sanovat, että sen tekijä on Leonardo da Vinci. Mutta kaikki asiantuntijat eivät ole varmoja siitä. Jos ei ole mahdollista tunnistaa niin suuren ja kuuluisan taiteilijan tekniikkaa, miten voisi erottaa vähemmän tunnetun maalarin työn?”
”Ja teidän täytyy pitää mielessä, että maalauksessa oleva tekijän nimi ratkaisee suuressa määrin sen hinnan”, taiteilijaystävämme jatkaa. ”Valaiskaamme asiaa: Suuri taiteilija saattaa jäädä tuntemattomaksi, eikä hän näin ollen menesty. Niinpä hänen taulujensa hinnat pysyvät alhaisina markkinoilla. Toisaalta sellaisten taiteilijoitten töistä, jotka ovat saaneet osakseen paljon julkisuutta, maksetaan paljon enemmän.”
Tämä kaikki oli hyvin kiinnostavaa. Seuraava kysymyksemme oli yksityiskohtaisempi. Miten voimme ratkaista, ostammeko jonkin nimenomaisen taulun vai emme?
”Ensinnäkin voitte tarkkailla maalauksen yksityiskohtien määrää, joka antaa käsityksen sen valmistamisen vaatimasta työstä. Teidän tulisi myös harkita, onko se sellaista taidetta, joka tuottaa kunniaa suurelle Luojalle. Ja lopuksi on otettava huomioon itse maalauksen aihe, toisin sanoen, pidättekö näkemästänne ja vaikuttaako se kohottavasti tunteisiinne? Soveltuuko se ympäristöön, johon aiotte ripustaa sen? Jos päätätte ostaa maalauksen, sen hinta saattaa vaihdella 50000 liirasta 500000 liiraan. Onko teillä varaa siihen?”
Tiedämme, että renessanssin aikaan eli suuria taiteilijoita. Nykyäänkin jotkut taiteilijat noudattavat jollakin tavalla silloista tyylisuuntaa, mikä herättää mielessämme toisia kysymyksiä. Mitä meidän tulisi ajatella niistä erilaisista nykyaikaisista suuntauksista, joita niin paljon esiintyy markkinoilla? Miksi niistä puhutaan usein halveksuen?
”Olen iloinen, että esititte minulle tämän kysymyksen”, taiteilija vastaa, ja hänen äänensä tunnepitoisuus kasvaa. ”Toisinaan pyydetään liioiteltuja hintoja sellaisesta, mikä on todellisuudessa vain silmiä loukkaavaa töherrystä. Miten se saadaan aikaan? Kas niin, on keinottelijoita, jotka luovat ympärilleen suuren joukon taiteensuosijoita. Nämä kauppiaat ovat valmiita alentumaan mihin tahansa rahasta. Näin he tekevät suosituksi epätaiteilijoita, jotka valtaavat taidemarkkinat hirviömäisillä esityksillä, jotka vääristävät todellisuuden ja loukkaavat katselijoita.”
Emme voi kuitenkaan olla panematta merkille, että jos heidän maalauksiaan myydään niin valtavia määriä, niin jonkun täytyy pitää niistä. Niinpä kysymme ystävältämme hänen kantaansa moderneista taidesuunnista. Tunnustetaanko niillä olevan todellista arvoa? Ovatko ne tuoneet mitään arvokasta maalaustaiteeseen?
”Sallikaa minun lyhyesti mainita ranskalaiset impressionistit ja myös toscanalaiset impressionistit (1800–1900). Nämä ryhmät halusivat murtautua irti 1700-luvun klassisen kauden kaavamaisista ja teennäisistä perinteistä, jotka ulottuivat seuraavalle vuosisadalle asti. Sitten on impressionismin moderneja muotoja samoin kuin futuristeja, abstraktionisteja, kubisteja, surrealisteja ja ekspressionisteja. Kullakin on oppilaansa ja myyntimiehensä, joilla on vakaat käsitykset siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa taidetta.”
Sitten ystävämme esitti miellyttävän yhteenvedon keskustelusta sanoen: ”Kun menet ostamaan maalausta, pidä mielessäsi päämääräsi. Aiotko ostaa maalauksen pelkästään sijoitukseksi? Osta sitten sellainen, jossa on tunnetun taiteilijan tuntomerkit, olipa maalaus miten ruma tahansa. Mutta jos päämääränä on kotisi sisustaminen, ota silloin huomioon huoneen muu kalustus. Osta maalaus, josta pidät ja jota voit katsella päivästä toiseen. Silloin ei taulun kuuluisuus tai tekijän nimikirjoitus ole sinulle tärkeä. Teoksella tulisi olla jokin merkitys. Sen tulisi panna sinut ajattelemaan joitakin Jehovan luomakunnan piirteitä, täyttää mielesi ja sydämesi hänen rakkautensa ja hyvyytensä arvostuksella. Sen tulisi vaikuttaa tunteisiisi ja hengellisyyteesi kohottavasti. Muistat luonnollisesti, että Jumalan laki kieltää epäjumalankuvien käytön palvonnan apukeinoina, kuten 1. Johanneksen kirjeen 5. luvun 21. jae osoittaa. Haluna tulisi sen sijaan olla miellyttävän koristuksen saaminen.”
Nyt meidän on aika lähteä taiteilijaystävämme luota. Kiittäessämme häntä hänen ystävällisistä neuvoistaan emme voi olla ajattelematta, miten suurenmoinen lahja taiteellinen kyky on Tekijältämme. Päätämme sen tähden, että taulu, jonka ostamme, on kaunis taideteos ja tuottaa kunniaa ja ylistystä suurenmoiselle Luojallemme. Henkeytetyllä psalmistalla on täytynyt olla samantapainen ajatus mielessään, kun hän kirjoitti: ”Kiittäkää Herraa, kaikki hänen tekonsa, hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Kiitä, minun sieluni, Herraa.” – Ps. 103:22.
[Alaviitteet]
a Tuhat Italian liiraa on nykyään noin 5 Suomen markkaa.