Perusta ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi
IHMISKUNNAN syntinen tila ja sen aiheuttamat ongelmat johtuivat siitä, että esi-isämme Aadam tottelemattomuutensa vuoksi menetti oikean suhteen Jumalaan. Perustana kohtaamiemme monien vakavien ongelmien ratkaisemiselle tarvitsee sen tähden olla järjestely, jonka välityksellä voimme saada jälleen täydellisen pojan aseman, josta Aadam nautti ennen syntiinlankeemustaan. Meidät tarvitsee saattaa täydelliseen ykseyteen Luojan kanssa. Jehova Jumala, joka todella välittää meistä, on jo laskenut sille perustan.
Ymmärtääksemme, mitä hän on tehnyt, syyt siihen ja miksi hänen järjestelynsä vapauttaa ihmiskunnan heikkouksista ja epätäydellisyyksistä, meidän täytyy katsella asioita hänen näkökannaltaan. Raamattu paljastaa, että Jumala on vanhurskas ja ”pyhä”, puhdas ylimmässä asteessa. (2. Moos. 39:30, UM; Ps. 89:15; Jes. 6:3; Joh. 17:11) Sen tähden ne, jotka ovat syntisiä, epätäydellisiä ja epäpuhtaita, eivät voi oman ansionsa perusteella päästä hyväksyttyyn suhteeseen hänen kanssaan. (Kol. 1:21) Ainoastaan jos heidän syntinsä sovitetaan eli peitetään, he voivat päästä siihen. Syntien sovittamisen järjestelyn täytyisi olla täysin sopusoinnussa Jumalan vanhurskauden ja pyhyyden kanssa. Jumalan älyllisten luomusten tulisi kyetä havaitsemaan Jumalan järjestelyn oikeudenmukaisuus. Ymmärtääksemme, mitä asiaan liittyy, meidän tarvitsee palata aivan ihmiskunnan alkuun.
Raamattu kertoo, että kun ensimmäinen mies Aadam rikkoi Jumalan lain, hän myi itsensä ja syntymättömät jälkeläisensä synnin ja kuoleman orjuuteen. (Room. 5:12–19; 7:14–25) Kaikki Aadamin jälkeläiset alkoivat siten tarvita vapautusta. Oikeudenmukaisuus vaati hinnan maksamista.
Valaiskaamme asiaa. Isä saattaisi käyttää väärin varojaan ja joutua suunnattomiin velkoihin. Pitäisikö velkojien olla välittämättä hänen velastaan hänen lastensa säästämiseksi kärsimyksiltä? Olisiko oikein, että isän kuoleman jälkeen perheen sallittaisiin velkaantua yhä enemmän sen tarvitsematta koskaan olla huolissaan tuhlailusta? Eikö sillä olisi huono vaikutus niihinkin, jotka eivät ole suoranaisesti asianosaisia, niin että hekin rohkaistuisivat tuhlaamaan omia ja toisten varoja?
Miten asiat voitaisiin oikaista, jos isän menettelyt tarttuisivat lapsiin ja he olisivat taipuvaisia tuhlaamaan varoja? Miten velat voitaisiin maksaa takaisin ja lapsia voitaisiin auttaa voittamaan heikkoutensa?
Jonkun perheen ulkopuolisen henkilön täytyisi tulla väliin ja huolehtia veloista. Sitten niiden lasten kohdalla, joissa ilmenisi todisteita siitä, että he haluavat välttää isänsä menettelyä, tämä ulkopuolinen saattaisi ottaa itselleen vastuun kaikista veloista, joita nämä aiheuttavat, siihen asti, kunnes hän voi auttaa heitä voittamaan heikkoutensa.
Tähän verrattavaa on Jehova Jumalan tarkoitus vapauttaa ihmiskunta synnin ja kuoleman orjuudesta. Ensimmäinen askel oli järjestely lunastushinnan maksamiseksi. Mikä oli tuo hinta? Aadam oli käyttänyt räikeästi väärin varojaan, täydellistä ihmiselämäänsä, kun hän menetti sen kapinoidessaan Jumalaa vastaan. Siten hän menetti jälkeläisiltään täydellisen ihmiselämän. Hänen jälkeläistensä hyväksi annetun lunastushinnan täytyisi sen tähden olla arvoltaan sitä vastaava, mikä menetettiin. Tämä olisi sopusoinnussa Mooseksen lain oikeudenmukaisen periaatteen kanssa: ”Sielu sielusta.” – 5. Moos. 19:21, UM.
Kukaan Aadamin jälkeläisistä ei voinut maksaa tuota arvokasta hintaa, koska kukaan ei omistanut täydellistä ihmiselämää. Raamattu sanoo: ”Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta.” – Ps. 49:8, 9.
Jehova Jumala kuitenkin antoi tuon kallisarvoisen hinnan omassa Pojassaan. Hän siirsi hänen elämänsä taivaallisesta elämäntasosta neitsyen, Marian, kohtuun. Tällä tavalla lapsesta, jonka Maria synnytti, Jeesuksesta, tuli Jumalan täydellinen ihmispoika. (Luuk. 1:35; Fil. 2:5–7) Ihminen Jeesus Kristus saattoi näin ollen antaa täydellisen ihmiselämänsä uhriksi. – Matt. 20:28.
Toimimalla siten Jeesus Kristus antoi täsmälleen tarvittavan hinnan ihmiskunnan lunastamiseksi eli ostamiseksi. Jotta kuitenkin yksilöt voisivat saada ”velkansa” pois pyyhityksi eli syntinsä anteeksi Jeesuksen uhrin sovittavan arvon perusteella, heidän täytyy käyttää hyväkseen tätä varausta Jumalan ehdoin. Varatessaan laillisen perusteen syntien anteeksiannolle ja esittäessään vaatimukset niiden anteeksi saamiseksi Jehova Jumala ylläpitää omaa vanhurskauttaan menettelyissään epätäydellisten ihmisten kanssa, jotka vilpittömästi haluavat palvella häntä. Hän ei millään tavalla kannusta laittomuuteen. – Matt. 6:12; Room. 3:25, 26; 1. Joh. 1:9.
Jo yli 1900 vuotta on kulunut siitä, kun ihmiskunta ostettiin Jeesuksen Kristuksen kallisarvoisella verellä, ja siitä, kun hänet herätettiin kuolleista kuolemattomaan taivaalliseen elämään. (Apt. 13:34–37) Kuitenkin ihmiset yhä kuolevat. Miksi? Koska Jumalan aika Kristuksen uhrin sovittavan hyödyn soveltamiseksi siinä määrin, että ihmiskunta vapautetaan epätäydellisyydestä, on yhä tulevaisuudessa. (Ilm. 22:1, 2) Merkitseekö tämä sitä, ettei Jumala ole tehnyt mitään muuta vapauttaakseen ihmiskunnan sen heikkouksista ja puutteellisuuksista?