Merkille pantava ero

KAIKKIALLA maailmassa ihmiset alkavat tulla yhä kiinnostuneemmiksi Afrikan ”nousevista kansoista”. Ei ole sen tähden hämmästyttävää, että herää kysymys siitä, missä määrin tästä edistymisestä voidaan kiittää kirkon lähetyssaarnaajia, jotka menneisyydessä pyrkivät tekemään Afrikan kansoista ”kristittyjä”. Sosiologi Stanislav Andreski kirjoittaa teoksessa The African Predicament (Afrikan kiusallinen tilanne):

”On miljoonia hartaita kristittyjä, joista eurooppalaisten asukkaitten uskonnollinen laimeus on syvästi masentavaa ja jotka järkyttyvät nähdessään eurooppalaisten juovan ja vetelehtivän niukassa asussa uima-altaitten ympärillä, kun heidän tulisi mennä kirkkoon. Silti ei voida sanoa, että kristillinen usko olisi tehnyt kovin suurta vaikutusta afrikkalaisten ihmissuhteisiin. Kuten muuallakin maailmassa, uskonto on suurimmalle osalle pelkkää rituaalia ja muutamia tabuja – sillä ei ole yleensä eettistä merkitystä. Lähetyssaarnaajat ovat onnistuneet saamaan ihmiset häpeämään alastomuutta (joka muuten oli yksi syy, miksi he saivat alkuaikoina rahallista tukea puuvillatehtailijoilta), mutta ei häpeämään moniavioisuutta. Ja kun ajatellaan rehellisyyttä ja totuudellisuutta muitakin kuin sukulaisia kohtaan tai omistautumista työlle, on sama kuin lähetyssaarnaajat eivät olisi koskaan olleetkaan siellä.” – S. 83.

Tämä ei merkitse kuitenkaan sitä, ettei tosi kristillisyys ole ilmeinen, sellainen kristillisyys, joka ensimmäisellä vuosisadalla auttoi ihmisiä muuttamaan moraalitapansa, näkemyksensä elämästä ja asenteensa työhön. Tämä sama Jumalan sanaan perustuva aito kristillisyys tuottaa yhä sellaisia hyviä tuloksia, ja ero on hyvin selvästi havaittavissa.

Tri Norman Long käsittelee vuonna 1968 ilmestyneessä kirjassaan Social Change and the Individual (Yhteiskunnallinen muutos ja yksilö), mitä hän havaitsi huolellisessa tutkimuksessa yhteiskunnallisesta ja uskonnollisesta tilanteesta eräässä Afrikan maaseutuyhteisössä, missä monet Jehovan todistajat asuvat ja harjoittavat kristillisyyttä. Pane merkille ero rehellisyyden ja luotettavuuden suhteen. Kirjan esipuheessa sanotaan: ”Lyhyesti sanottuna ne, jotka eivät ole todistajia, voivat luottaa ainoastaan sukulaisiinsa (eivätkä aina heihinkään), kun taas todistajat voivat luottaa sekä sukulaisiin että toisiin todistajiin.” Miten on moniavioisuuden laita? Tri Long kirjoittaa: ”En voi tässä käsitellä yksityiskohtaisesti Jehovan todistajien saarnaaman yhteiskuntaetiikan sisältöä . . . Mutta etiikka korostaa huomattavalla tavalla ydinperhettä kristillisenä ryhmänä, . . . ja kieltää monivaimoisuuden.” – S. 78.

Onko ero havaittavissa myös muissa elämän piirteissä, kuten halukkuudessa työntekoon? Tri Long huomauttaa: ”Vaikuttaa siltä, että Jehovan todistajat suosittelevat erityistä elämäntapaa. Todistajan tulee olla hyvin pukeutunut (mikä miehillä merkitsee takin ja solmion pitämistä erityisesti saarnattaessa tai osallistuttaessa uskonnollisiin kokouksiin), ja hänen tulee olla puhdas tavoiltaan. Hänen tulee pitää tarkoin huolta perheensä sekä hengellisistä että aineellisista tarpeista. . . . Jehovan todistajat eivät pidä maallista elämäntapaansa erossa uskonnollisista tavoistaan. Heille se on uskonnollisen näkemyksen laajentuma: uuden maailman yhteiskunnan jäsenenä oleminen merkitsee hengellistä edistymistä ja uuden elämän lupausta, mutta siihen sisältyy myös tietynlainen käytännöllinen suuntautuminen elämään tässä maailmassa. . . . Aikaa ja rahaa arvostetaan, eikä niitä tule tuhlata; ne tulee käyttää hengelliseen, yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen edistymiseen. Kautta linjan korostetaan yksilöä ja työteliäisyyttä sekä kirkkojärjestöä ja uskonnonharjoitusta ryhmän arvojen ylläpitämiseksi.” – S. 215, 216.

Entä sitten suhtautuminen luku- ja kirjoitustaidon hankkimiseen? Kirjan tekijä huomauttaa: ”Jokaisen jäsenen täytyy olla hyvin perehtynyt Raamattuun ja hankkia kyky toisten opettamiseksi, ja sen tekemiseksi hänen täytyy kyetä lukemaan raamatunpaikkoja. Niinpä kaikissa seurakunnissa on luku- ja kirjoituskursseja ja erityisiä raamatuntutkimiskokouksia.” Mikä on ollut seurauksena? ”Jos vertaamme todistajia toisiin kylän asukkaisiin luku- ja kirjoitustaidon ja koulutustason suhteen, havaitsemme, että 87,2 prosenttia miestodistajista ja 31,9 prosenttia naistodistajista on luku- ja kirjoitustaitoisia, kun taas muiden kyläläisten keskuudessa luku- ja kirjoitustaitoisia on 51 prosenttia miehistä ja 11,7 prosenttia naisista.” – S. 157, 216.

Mitä enemmän huomio siis kiinnittyy Afrikkaan, sitä ilmeisemmäksi tulee tosi kristillisyyden aiheuttama suunnaton ero!