Hän sai jotakin paljon arvokkaampaa
MONET ihmiset korostavat nykyään suuresti koulutusta, erityisesti yliopistokoulutusta, koska he pitävät sitä keinona ratkaisujen löytämiseksi ihmisen ongelmiin samoin kuin tienä taloudelliseen turvallisuuteen. Vaikka maallisella koulutuksella on ehdottomasti arvonsa, niin onko se keino elämän tekemiseksi todella merkitykselliseksi? Vai tarvitaanko jotakin muuta? Se, että jotakin arvokkaampaa tarvitaan, voidaan havaita sellaisten ihmisten lausunnoista, jotka aikaisemmin etsivät korkeampaa koulutusta.
Laurelissa Marylandissä Yhdysvalloissa pidetyssä Jehovan todistajain piirikonventissa eräs kouluja käynyt mies myönsi: ”Olen omistanut suurimman osan 31 ikävuodestani maailmallisen psykologian ja oppineisuuden turhaan tavoitteluun. Mutta suhteellisen vähän koulutusta saaneelta mieheltä ja yksinkertaisesti kirjoitetusta 192-sivuisesta kirjasta sain vain kuudessa kuukaudessa tosi viisautta ja ymmärrystä elämän tarkoituksesta.”
Koulutustaustastaan hän kertoi: ”Kun menin Connecticutissa sijaitsevaan jesuiittojen johtamaan Fairfieldin yliopistoon, olin jo kurkkuani myöten täynnä liikemaailmaa, sen ahneutta ja kyynärpäätaktiikkaa, ja päätin ryhtyä harjoittamaan akateemisia opintoja, pääasiassa psykologiaa. Täällä se vähä katolinen usko, mitä minulla vielä oli, romahti pian kokonaan teologian kurssillani, jota johti eräs jesuiittapappi. Hän ei kärsinyt kysymyksiä, jotka liittyivät Raamatun ymmärtämiseen, ja hänen loppukokeensa koostui vaihtoehtotyyppisistä kysymyksistä, jotka koskivat sellaisia sivuseikkoja kuin: ’Miten paljon risti painoi? Miten pitkä matka oli Jerusalemin muurilta Golgatalle?’ Tunneilla harjoitettiin yleisesti lunttausta, koska professori oli käyttänyt samoja kysymyksiä vuosi toisensa jälkeen, ja niitä oli levitetty opiskelijoitten keskuuteen ennen koetta.
”Fairfieldin opintojeni jälkeen menin Gainesvillessä sijaitsevaan Floridan yliopistoon, missä suoritin maisterintutkintoni ja myöhemmin väittelin tohtoriksi psykologiassa ja aloitin aivotoimintojen perustutkimukset. Tähän mennessä olin havainnut, että kymmenen psykologian opintovuottani olivat kutakuinkin hyödyttömiä käytännölliseltä elatuksen ansaitsemisen näkökannalta, koska erikoisalani jokaista avointa työpaikkaa haki vähintään kymmenen psykologia. Katkeroiduin jonkin verran ja vastalauseeksi annoin hiusteni ja partani kasvaa pitkiksi ja hoitamattomiksi. Vaimoni ja minä keskustelimme muuttamisesta jollekin kaukaiselle saarelle päästäksemme pois ’vakiintuneesta järjestelmästä’. Mutta Floridan yliopistossa suorittamani työn tähden kansallinen terveysinstituutti myönsi minulle stipendin jatkaakseni tutkimuksiani joidenkuiden maailman huomattavimpien aivotoimintoja tutkivien tiedemiesten yhteydessä.
”Kokeisiimme kuului mm. se, että tuhosimme osan apinan aivokudoksesta ja sitten vertasimme tämän eläimen kykyjä normaalin, vahingoittamattoman apinan kykyihin. Näiden kokeitten avulla oli suhteellisen helppo havaita, mitkä aivosolut valvovat perustoimintoja, kuten näköä, kuuloa tai lihastoimintaa. Itse asiassa toiset tutkijat olivat jo täysin todistaneet sen. Mutta minun työskentelyalueeni oli ajattelutoiminta, ja on aivan eri asia yrittää saada selville mitään, mikä liittyy muistiin, omaantuntoon, arvostelu- tai ajattelukykyyn.
”Sitten eräänä päivänä tapahtui jotakin mitä odottamattominta, sellaista, joka oli muuttava koko elämäni. Satuin liikkumaan koe-eläinten säilytystiloissa ja kuulin erään eläintenhoitajan ja hänen työtoverinsa keskenään käymän raamatullisen keskustelun. En voinut olla liittymättä keskusteluun ja yritin kumota Raamatun arvovallan. Mutta havaitsin, että . . . eläintenhoitajan Raamattuun perustuva todistelu oli selvää, yksinkertaista ja johdonmukaista. Sain kuulla, että hän oli vasta äskettäin tullut Jehovan todistajaksi. Vaikka minulla oli jonkinlainen hämärä käsitys tai väärinkäsitys Jehovan todistajista, en ollut koskaan puhunut yhdenkään kanssa. Havaitsin haluavani uskoa, niin kuin hän uskoi.”
Lopputuloksesta hän kertoo: ”Nyt vaimoni ja minä iloitsemme osallistumisesta saarnaamiseen toisten Jehovan todistajien kanssa. Kaikkien tiedon ja viisauden etsinnän hedelmättömien vuosien jälkeen voin apostoli Paavalin tavoin ilmaista tunteeni Room. 11:33, 34:n sanoin: ’Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! ’Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?’”
Jumalan sanan täsmällinen tuntemus ja eläminen sopusoinnussa sen kanssa ovat tosiaan paljon arvokkaampia kuin parhainkaan koulutus, jonka maailma voi tarjota.