Ihmisiä jotka nauttivat korkeasta elämisen laadusta
YLI kahdessasadassa maassa on ihmisiä, jotka ovat kääntyneet pois elämäntavoista, jotka perustuivat epätyydyttävään ihmisviisauteen. He ovat oppineet arvostamaan Jumalan sanasta Raamatusta löytyvää ohjausta. Niinpä he elävät antoisaa, korkealaatuista elämää. Trentonissa New Jerseyssä Yhdysvalloissa ilmestyvä Sunday Times Advertiser totesi tämän Jehovan kristityistä todistajista, kun se kertoi 7. huhtikuuta 1974: ”Pohjimmiltaan siis heidän koko elämänsä, moraalinsa, jokapäiväinen kanssakäymisensä perheen, ystävien ja työtovereitten parissa, päämäärät ja elämänkatsomus perustuvat Raamatun sisällyksen kirjaimelliseen tulkintaan.”
He yksinkertaisesti uskovat sen, mitä Raamattu sanoo hyvänlaatuisesta elämästä, sen neuvot moraalista, perhe-elämästä, ihmissuhteista ja työstä. Ja se toimii käytännössä! Heillä ei ole elämänkatsomusta, jossa kunnioitetaan huulilla Raamattua, vaikka todellisuudessa ei noudateta sen viisaita neuvoja. Tuloksena on iloinen, sopusointuinen elämä.
Kirjoituksessa todetaan tämä ja jatketaan: ”Ilon ja sopusoinnun väitteen näyttää osoittavan oikeaksi käynti valtakunnansalissa tyypillisessä sunnuntaikokouksessa. Ensivaikutelma on perheitten yhteenkokoontuminen. Perheet, monilla vauvoja tai pieniä lapsia sylissä, tervehtivät toisia perheitä lämpimin kädenpuristuksin, suudelmin ja sydämellisin tervehdyksin. Tummat ja valkoiset pariskunnat seurustelevat keskenään, vaihtavat kuulumisia, esittelevät vieraita. Ei ole lainkaan muodollisuuksia. Usein kokouksen aikana näyttää siltä kuin kaikki hymyilisivät.”
Miten Raamatun periaatteiden soveltaminen vaikuttaa näiden perheitten jokapäiväisen elämisen laatuun? Saadakseen sen selville eräs lehden toimituskunnan jäsen vieraili nuoren pariskunnan luona, jolla oli 7-vuotias poika. Hän kirjoittaa havainneensa ”moitteettoman kodin, jota [vaimo] oli itse suuressa määrin kunnostanut ja somistanut”. Tämän nuoren äidin haastattelusta paljastui, miten Raamatun periaatteet ovat parantaneet heidän elämisensä laatua.
”’Me saimme selville, mitä todelliset ystävät ovat. Ja me olemme tulleet niin onnellisiksi keskenämme. . . . Minä luovun omista teistäni mukautuakseni enemmän [aviomieheni] tahtoon. Raamattu sanoo: ”Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta”, ja siten me elämme nykyään.’” – 1. Kor. 10:24.
”Vastineeksi [vaimo] on nähnyt miehessään muutoksen, josta hän sanomansa mukaan ei ollut koskaan uneksinutkaan.
”’Hänellä oli tapana käydä joka lauantai metsästämässä ja joka sunnuntai katsella jalkapalloa. Liikeasiat olivat hänelle hyvin tärkeitä. Nyt kaikki on muuttunut. Hän myi kaikki pyssynsä ja osti kameroita, ja nyt me menemme yhdessä metsään ottamaan kuvia kaikesta siitä kauniista, minkä Jehova on antanut meille. . . . Vietämme lomamme osallistumalla raamatullisiin konferensseihin eri puolilla maailmaa. Meillä ei aikaisemmin ollut koskaan tapana matkustaa. Olimme niin paljon huolissamme rahasta ja huonekaluista. Mutta Raamattu sanoo: ”Olkoon elintapanne vapaa rahanrakkaudesta.”’” – Hepr. 13:5, Um.
He ovat innokkaita jakamaan omastaan toisille, niin että nämäkin voisivat parantaa elämisensä laatua. Reportteri sanoo: ”Nykyään [mies ja vaimo] elävät elämää, joka rakentuu heidän Jehovalle antautumisensa ympärille. He molemmat käyttävät aikaa ovelta-ovelle-palvelukseen ja [vaimo] sanoo, että hänellä on ollut ’monia suurenmoisia kokemuksia viedessäni ihmisille Jehovan sanaa – olen nähnyt sen kirjaimellisesti saavan aikaan ihmeitä ihmisten elämässä’.”
Eräs toinen nuori aviomies Massachusettsista kertoo, kuinka hän ”noudatti elämäntapaa, joka on yleistä muusikoille” menestyvässä rockyhtyeessä. ”Huumeet ja moraalittomuus olivat kaksi jokapäiväisen elämän piirrettä.”
”Koti- ja perhe-elämäni olivat luhistumaisillaan. Suunnilleen näihin aikoihin eräs Jehovan todistaja tuli ovelle.”
Hän, hänen vaimonsa ja myöhemmin heidän kaksi ystäväänsä suostuivat ottamaan vastaan ilmaisen raamatuntutkisteluavun, jota Jehovan todistajat tarjoavat. Vuoden kuluessa kaikkien heidän elämisensä laatu oli muuttunut jyrkästi. ”Ystäväni ja minä erottauduimme huvimaailmasta, lakkasimme käyttämästä huumeita, ja kaksi ystävääni menivät naimisiin tyttöystäviensä kanssa, joiden kanssa he olivat aikaisemmin asuneet, ja vuoden kuluttua meidät kaikki kuusi oli kastettu, ja me palvelemme yhä uskollisesti Jehovaa.”
Sadattuhannet ihmiset mukautuvat joka vuosi Jumalan sanan neuvoihin ja tekevät muutoksia, joiden ansiosta heidän elämänsä on nykyään oikealaatuista. Samanaikaisesti heillä on suurenmoinen toivo ikuisesta elämästä Jumalan uudessa järjestyksessä.