”Mitä sanoinkaan tällä kertaa?”

USEIMMAT meistä pitävät itsestään selvänä kieltä, jota puhumme. Jos tarvitsemme jotakin, pyydämme sitä, ja kun selitämme tai kuvailemme, sanoja ei ole vaikea löytää.

Kuitenkin lähetystyöntekijät, koettaessaan epätoivoisesti oppia uutta kieltä vieraassa maassa, ovat aivan erilaisessa tilanteessa ja jopa yksinkertaisimman lauseen muodostaminen voi epäonnistua.

Onneksi latinalaisamerikkalaiset ovat yleensä hyvin kohteliaita vastatulleelle. He siis yrittävät olla nauramatta, kun hän tekee virheen. Mutta he eivät aina pysty olemaan hymyilemättä paljastavasti. Tällaisina hetkinä mieleen tulee kysymys: ”Mitä sanoinkaan tällä kertaa?”

Minä olen saanut osani näistä opettavista kokemuksista. Vaimoni ja minä olimme olleet Perussa jo useita viikkoja ennen kuin tavaramme saapuivat laivalla. Kun menimme satamaan hakemaan tavaroitamme, monet tulliviranomaiset tervehtivät meitä. Halusimme tietenkin antaa myönteisen vaikutelman ja minä olin innokas näyttämään, kuinka hyvin edistyin kielen oppimisessa. Keskustelun kuluessa eräs virkailija, joka oli erityisen kohtelias ja ystävällinen, kysyi minulta, kuten luulin, montako vuotta minulla oli (Cuántos años tiene?). Koska tämä on espanjalainen tapa kysyä: ”Kuinka vanha olet?”, ajattelin että tässä on tilaisuuteni näyttää hänelle, kuinka hyvin jo osasin tämän oudon lauserakenteen. Kun näin hänen silmissään sen nyt jo tutun pilkkeen, tajusin, että olin jossakin vaiheessa haksahtanut. Hän oli todellisuudessa kysynyt, kuinka monta lasta minulla oli (Cuántos niños tiene?), ja olin todellakin kertonut hänelle, että minulla oli kaksikymmentäkahdeksan ja vaimollani kaksikymmentäyhdeksän.

Rannalla käynnin jälkeen selitin eräälle ystävälle, etten voinut osallistua fútbol-peliin (jalkapallopeli), koska minulla oli sandaalit jalassa. Kun sanoin, että minulla oli sandías jalassa, huomasin hänen ensin hyvin kysyvän katseensa, mutta sitten hänen silmänsä alkoivat loistaa ja hän sanoi: ”Jaa, tarkoitat sandalias.” No, en halunnut jättää juttua tähän, vaan kysyin mitä olivat sandías. Hän oli hieman haluton vastaamaan, mutta kertoi lopulta, että ne olivat eräänlaisia hedelmiä.

”Minkälaisia hedelmiä?” kysyin.

”No, ne ovat sellaisia vihreitä ja melko pyöreitä . . .”

Pienen lisäselvityksen jälkeen tajusin, mitä hedelmää hän tarkoitti. Voitko kuvitella pelaavasi jalkapalloa vesimelonit jalassa?

Joka tapauksessa, kun nuolen haavojani jonkin suuren kömmähdyksen jälkeen, saan usein lohtua muistellessani toisten lähetystyöntekijöiden epäonnistumisia sanojen käsittelyssä.

On monia yleisiä virheitä, jotka melkein jokainen tekee ennemmin tai myöhemmin. Eräs uusien lähetystyöntekijöiden usein toistama virhe koskee sanaa ”synti”. Seuraus on ollut, että monet ovat rukouksessa pyytäneet Jumalaa auttamaan heitä pääsemään kaloistaan (pescados) eikä synneistään (pecados).

Sääliksi käy erästä lähetystyöntekijäparkaa, joka sekoitti sanat ”casado”, joka merkitsee ’naimisissa’ ja ”cansado”, joka merkitsee ’väsynyt’. Niinpä kerran latinalaisamerikkalainen todistaja viattomasti kysyi lähetystyöntekijätytöltä, oliko hän naimisissa. Luullen hänen kysyneen: ”Oletko väsynyt?” tyttö yhtä viattomasti vastasi: ”Vain iltaisin.”

Ihmiset Etelä-Amerikassa ovat yleensä kiinnostuneita toisista ja innokkaita auttamaan. Mutta eräs tyttö oli hämmästynyt nähdessään kuinka huolehtivaisia he todella saattoivat olla. Kun hän istui melko heikolle tuolille, se yhtäkkiä lysähti kokoon. Lattialla istuessaan hän kyyneleet silmissä huudahti: ”Minua niin nolottaa!” (Me siento tan abochornada!) – niin hän luuli. Heti kaikki muuttuivat erityisen kohteliaiksi ja avuliaiksi. Vasta myöhemmin hänelle selvisi, että hän oli todellisuudessa sanonut: ”Olen raskaana!” (Estoy embarazada!)

Näistä haparoivista yrityksistä ja kömmähdyksistä huolimatta Jehova on siunannut lähetystyöntekijöiden ponnisteluja Perussa. Heidän halukkaan asenteensa vuoksi monia on autettu oppimaan Jumalan rakkaudellinen tarkoitus ihmiskunnan suhteen. Eräs lähetystyöntekijäsisar sanoi, että espanjan kieli oli hänelle niin vaikeata, kun hän saapui, että hänen ensimmäisessä raamatuntutkistelussaan huoneen haltijan piti lukea kysymys, vastata siihen ja lukea sitten kappale. Siitä huolimatta tämä nainen on nyt antautunut, kastettu Jumalan valtakunnan julistaja.

Vaikka on usein käynyt niin, että olemme tavoitelleet sanoja ja joskus jälkeenpäin toivoneet, ettemme olisi löytäneetkään niitä, olemme havainneet, että kun omistaa huumorintajua eikä pelkää nauraa vähän itselleen, voimme jopa nauttia noista melko huvittavista virheistämme. Varmasti olemme saaneet kokoelman sydäntälämmittäviä muistoja. – Lähetetty.