He halusivat totuuden

MONET ihmiset ovat pettyneitä, koska kristikunnan uskonnolliset järjestöt eivät ole tarjonneet heidän tarvitsemaansa hengellistä ravintoa. Tietoisina suuresta hengellisestä tarpeestaan he ovat rukoilleet, että Jumala auttaisi heitä löytämään totuuden. Nykyään he iloitsevat siitä, että hän todella vastasi heidän rukouksiinsa.

● Oli keskiviikkoilta. Eräs Jehovan todistaja meni tapaamaan mieshenkilöä, jolle hän oli aikaisemmin johtanut raamatuntutkistelua. Vaikka mies ei ollutkaan kiinnostunut tutkistelun uudelleen aloittamisesta, hän kertoi todistajalle toisesta miehestä, joka oli kiinnostunut. Tuolloin kello oli jo yli 21:n. Niinpä todistaja ajatteli, että olisi parasta odottaa seuraavaan päivään ja tehdä käynti silloin. Mutta hänen mieleensä juolahti ajatus, että mies saattaisi olla silloin työssä. Hän ei myöskään voisi tehdä käyntiä seuraavan päivän iltana, koska hän olisi silloin kokouksessa valtakunnansalissa. Vaikka oli jo myöhä, todistajasta tuntui, että hänen oli pakko käydä tuon kiinnostuneen miehen luona. Hänen ei ollut vaikeata löytää miehen kotia, koska aivan jalkakäytävän vieressä oli postilaatikko, jossa oli nimi ja talon numero.

Ennen kuin todistaja ehti sanoa mitään, mies sanoi: ’Te tulitte tutkimaan Raamattua kanssani.’ Miten hän oli tullut siihen johtopäätökseen? Oliko joku soittanut hänelle? Ei, vaan hän oli maannut vuoteessa ja rukoillut, että Jumala lähettäisi jonkun auttamaan häntä Raamatun tutkimisessa. ’Kun kuulin koputuksenne’, hän sanoi, ’tiesin rukoukseeni vastatun.’ Tehtiin järjestelyt raamatuntutkistelun aloittamiseksi hänen ja hänen vaimonsa kanssa. Noin yhdeksän kuukautta myöhemmin molemmista tuli antautuneita, kastettuja Jehovan todistajia.

● Eräänä helmikuun päivänä vuonna 1972 muuan vilpitön katolinen nainen rukoili Jumalalta ohjausta. Vaikka hän kävi messussa joka aamu, hän tunsi olevansa tyhjä, vailla hengellisyyttä.

Seuraavana aamuna eräs Jehovan todistaja tuli hänen ovelleen. Nainen sanoi nopeasti todistajalle olevansa hyvä, uskollinen katolilainen. Todistaja kiinnitti huomion Raamattuun, josta he molemmat olivat kiinnostuneita, ja nainen kutsui hänet sisään. Tämä vilpitön naishenkilö paljasti olleensa aikaisemmin karmeliittanunnana Etelä-Afrikassa ja kunnioittavansa ja rakastavansa syvästi Raamattua. Vaikka hän olikin lähtenyt luostarista henkilökohtaisista syistä, hän pysyi hartaana katolilaisena.

Mennessään uusintakäynnille todistaja pyysi oman äitinsä mukaan, koska hänen äitinsä oli kerran ollut katolilainen. Nainen oli hyvin ystävällinen, mutta osoitti selvästi, että hän oli uskollinen katolilainen ja pysyisi sellaisena. Raamatun mainitseminen sai hänet kuitenkin jälleen kiinnostumaan, ja hän suostui raamatuntutkistelun aloittamiseen.

Kolmannella käynnillä raamatuntutkistelu pääsi vauhtiin, ja sitä johti ensimmäisen käynnin tehneen todistajan äiti. Nainen käytti ainoastaan katolista raamatunkäännöstään, ja todistaja käytti Uuden maailman käännöstä. Itse tutkistelussa käytettiin pelkästään Raamattua. Mutta todistaja käytti oppaana kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään valitessaan tarkasteltavia raamatunkohtia.

Nainen oli kahden vaiheilla: toisaalta hän halusi olla uskollinen katoliselle kirkolle, ja toisaalta hän havaitsi oppivansa totuuden Raamatun tutkimisen välityksellä. Hänen miehensä halusi hänen lopettavan tutkimisen, mutta vaimo oli halukas oppimaan lisää. Tutkistelu oli jatkunut noin kaksi kuukautta, kun hän pyysi Uuden maailman käännöstä ja suostui ottamaan vastaan Jehovan todistajien julkaisuja.

Tutkistelun edetessä nainen oppi vähitellen tuntemaan, mikä miellyttää Jehova Jumalaa. Erään kerran hän sanoi hävittäneensä palvonnassaan käyttämänsä kuvat. (1. Joh. 5:21; 5. Moos. 7:25) Eräällä toisella kerralla hän pyysi, että todistaja heittäisi pois hänen rukousnauhansa. Koska ne olivat olleet hänelle hyvin kallisarvoiset, hänestä tuntui, ettei hän voisi hävittää niitä itse, mutta hän halusi kuitenkin totella Jumalan sanaa. – Joh. 4:23.

Hän kävi ensimmäisen kerran valtakunnansalissa huhtikuussa 1972. Silloin vietettiin Herran illallisen muistojuhlaa. Nainen tunsi olevansa uskoton katoliselle kirkolle eikä siksi edes koskettanut vertauskuvat sisältäneitä astioita, kun ne siirtyivät henkilöltä toiselle. Mutta hän ei lakannut edistymästä. Hän tuli jatkuvasti valtakunnansaliin ja oli harvoin poissa kokouksista.

Toukokuun puolivälissä nainen katkaisi yhteytensä katoliseen kirkkoon. Hänen sisäinen ristiriitansa oli ohi. Hän tiesi löytäneensä totuuden eikä halunnut palata takaisin entiseen. Hän lähti pian todistajan mukana käymään toisten luona kertoakseen heille Jumalan sanan kallisarvoisista totuuksista. Noin yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun hän oli rukoillut Jumalalta ohjausta, hän vertauskuvasi vesikasteella antautumisensa tekemään Jehovan tahdon. Hän on kiitollinen siitä, että Jumala vastasi hänen vilpittömään rukoukseensa.