Huvittunut vai hämilläsi?
OTAKSUKAAMME, että joku sinulle hyvin läheinen seurassasi oleva henkilö tekisi räikeän käytösvirheen tai antaisi toisten kuullen jonkin hyvin typerän vastauksen. Miltä sinusta tuntuisi? Toverisi tuntisi luultavasti olevansa syvästi hämillään. Mutta miltä sinusta tuntuisi? Tuntisitko sinäkin olosi hämilliseksi vai olisitko toisten tavoin huvittunut tai pilkallinen?
Kun lapset näkevät onnettomuuden sattuvan sokealle tai liikuntavammaiselle, he saattavat epäkypsyydessään pitää sitä huvittavana. Niinpä ajattelematon nuorukainen purskahti nauruun nähdessään vanhahkon, pyylevän naisen kaatuvan jäisellä kadulla. Se vaikutti hänestä huvittavalta, mutta ei naisesta, joka tunsi kivun ja loukkasi itsensä vakavasti.
Raamattu esittää sopivasti periaatteen, jonka tulisi ohjata meitä, kun se sanoo: ”Kaikella on määräaika . . . taivaan alla. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.” – Saarn. 3:1–4.
Mikä auttaa meitä tietämään, milloin tulee olla hämillään ja itkeä tai milloin olla huvittunut ja nauraa? Yksi apukeino on kyky asettua toisen henkilön asemaan. Silloin emme ole erään vastavihityn nokkelan tytön kaltaisia. Aina kun hänen miehensä oli harmissaan tekemänsä virheen vuoksi tai siksi, että jokin oli mennyt vikaan, hän purskahti nauramaan. Miehen tila tuntui hänestä huvittavalta, mutta hänen käytöksensä sai miehen ärtymyksen yhä voimistumaan ja suuntautumaan vaimoon. Se ei ilmeisestikään edistänyt onnellista perhe-elämää. Kokemuksen kautta vaimo kuitenkin oppi olemaan ymmärtäväinen, niin että kun hänen miehensä oli poissa tolaltaan, hän joko pysyi hiljaa tai tarjosi hieman lohdutusta.
Miten reagoit, kun joku sinulle läheinen tekee virheen? Erityisesti saman perheen jäsenten tulisi ajatella tätä asiaa. Yhteistunteen, empatian, huomaavaisuuden ja ajattelevaisuuden pitäisi saada meidät katselemaan perheenjäsentemme virheitä myötätuntoisesti, sen sijaan että ottaisimme ylimielisen asenteen ja nauraisimme pilkallisesti. Eikö Jumalan sana sano ihmisruumiista, että ”jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa”? Aviomiehiä neuvotaan rakastamaan vaimojaan ”niinkuin omia ruumiitaan”. Jos he tekevät todella näin, he eivät väheksy puolisoaan, vaikka tämä tekeekin virheen. Toisten perheenjäsenten on hyvä soveltaa samaa periaatetta. – 1. Kor. 12:26; Ef. 5:28.
Valitettavasti yksi tapa, jolla yhteistunteen puute usein ilmenee, on toisen tekemästä virheestä juoruaminen, siitä muille puhuminen. Onko se hyväksi? Raamattu neuvoo ”olemaan puhumatta loukkaavasti kenestäkään”. Se epää toisen puutteista juoruamisen. Ja rakkaus poistaa jopa juoruamisen halun, koska ”rakkaus peittää rikkomukset kaikki”. – Tiit. 3:2, Um; Sananl. 10:12.
Meidän tarvitsee kaikkien tarkkailla, miten me suhtaudumme toisten puutteisiin, koska meidän päivinämme monien myötätuntoisuudella ja empatialla on taipumus vähetä. Miksi? Joissakin tapauksissa se johtuu siitä, että me joudumme kosketuksiin monien ihmisten kanssa. Mitä useampien ihmisten kanssa olemme tekemisissä, sitä persoonattomampi suhteemme toisiin todennäköisesti on. Nykyajan yhteiskunnan kiireinen tahti on luultavasti toinen tekijä. Vaikuttaa siltä, että on aina niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa sen tekemiseen.
Se, millä ruokimme mieltämme, vaikuttaa myös suhtautumiseemme toisiin. Miten voimme ottaa tavaksi lukea kirjallisuutta tai katsella elokuvia, jotka kuvailevat väkivaltarikoksia, ilman että ne kovettavat meitä? Miten voimme haluta huvitukseksemme elokuvia, jotka esittävät olennaisena osanaan toisten häikäilemätöntä riistoa, ilman että ne paaduttavat meitä?
Miten paljon hyödyllisempää onkaan lukea päivittäin Jumalan sanaa, Pyhää Raamattua! Se voi auttaa sinua ilmaisemaan yhteistunnetta, kun sitä vaaditaan, koska se on täynnään siihen suuntaan kannustavia kehotuksia ja esimerkkejä. Room. 12:15 neuvookin meitä: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” Esimerkin ihmisestä, joka teki näin täydellisellä tavalla, voit lukea neljästä evankeliumista, joissa kerrotaan Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, elämästä.
Lasaruksen haudalla ”Jeesus itki”. Aikansa vaatimattomia ja sorrettuja ihmisiä ”hänen tuli . . . sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta”. Hän osoitti heille lohduttavat sanansa: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” – Joh. 11:35; Matt. 9:36; 11:28, 29.
Miksi meidän sitten pitäisi olla kiinnostuneita tekemään oikein tässä suhteessa? Koska se on oikein. Siten me heijastamme taivaallisen Isämme ominaisuuksia ja tuotamme hänelle kunniaa. Lisäksi olemalla herkkätuntoisia, ilmaisemalla empatiaa ja yhteistunnetta me saamme usein osaksemme sen henkilön kiitollisuuden, joka äkisti tuntee olonsa yksinäiseksi toisten pilkan tähden. Kaikesta tästä me hyödymme itse, koska ”joka muita virvoittaa, se itse kostuu”. – Sananl. 11:25; Mark. 12:31; Luuk. 6:31, 36.