”Sinun sanasi on totuus”
”Onnellisia ovat lempeät”
SUOSITTU amerikkalainen kirjailija Mark Twain esitti kerran sutkauksena, että Brittiläinen imperiumi on mainittu Raamatussa Matt. 5:5:ssä. Englantilaisen Hyväksytyn käännöksen mukaan siinä kohdin sanotaan: ”Autuaita ovat sävyisät: sillä he perivät maan.” Hänen aikanaan näytti siltä, että imperiumi peri maan, koska sillä oli siirtomaita kuudella mantereella ja se saattoi kerskua, ettei aurinko koskaan laske brittiläisissä siirtomaissa.
Nämä Jeesuksen sanat ovat herättäneet epäkunnioittavaa vastakaikua meidänkin aikanamme. Suosittu ’rock’-musiikkia soittava yhtye laulaa purevan ivalliseen sävyyn niiden sävyisien autuudesta, joiden päällä istutaan ja joiden päälle syljetään.
Ilmeisesti nuo Jeesuksen sanat aiheuttavat ongelman joillekin ihmisille; itse asiassa ne saattavat näyttää järjenvastaisilta. Sävyisätkö perivät maan? Eivätkö tylyt, säälimättömät, hillittömät, hyökkäävät ja sotivat ole ottaneet maata haltuunsa? Yleensä he ovat olleet Napoleonin, Hitlerin ja muiden diktaattoreiden kaltaisia miehiä. Ovatko he olleet sävyisiä? Tuskin!
Kuitenkin kriitikot, jotka asettavat Jeesuksen sanat epäilyksen alaisiksi, erehtyvät monissa suhteissa. Ensiksikin he ymmärtävät väärin Jeesuksen sanat. ”Sävyisäksi” käännetyn kreikkalaisen sanan praús perusmerkitys on olla lempeä, leppeä. Tämä ei merkitse jotain heikkoa, helposti hallittavaa, vaan tähän kreikkalaiseen sanaan liittyy ajatus voimasta; vanhan ajan kreikkalaiset käyttivät sitä kuvaillessaan kesytettyä villihevosta, joka oli nyt lauhkea ja säyseä, mutta kuitenkin voimakas.
Toisaalta taas Jeesus ei sanonut, että sävyisät ottaisivat maan valtaansa. Ei, hän sanoi, että he perisivät sen. Keneltä? Tietysti Jumalalta!
Lisäksi Jeesuksen sanoja arvostelevat jättävät huomioon ottamatta sen seikan, ettei hän sanonut, milloin lempeät perisivät maan. Jehova Jumalalla on aika jokaista tarkoitustaan varten. (Saarn. 3:1–8) Nykyään tämän asiainjärjestelmän hallitsija ja jumala on Saatana, eikä siksi voida odottaa, että asiat hoidettaisiin Raamatun periaatteiden mukaisesti. Mutta Jumalaan ja hänen Sanaansa uskovat ihmiset luottavat, että lähitulevaisuudessa Jumalan tahto tapahtuu maan päällä niin kuin taivaassa, ja silloin lempeät perivät maan. – Matt. 6:10; 2. Kor. 4:4.
Ketkä ovat niitä lempeitä, jotka perivät maan? Kukahan oli lempein koskaan elänyt mies? Eikö hän ollut Jeesus Kristus, Jumalan Poika? Maan päällä ollessaan hän saattoi sanoa: ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen [lempeä, Um] ja nöyrä sydämeltä.” Lempeä ja leppeäkö? Kyllä, mutta ei suinkaan heikko. Miten rohkeasti hän ajoikaan rahanvaihtajat ulos temppelistä! Miten pelottomasti hän sinkosi tuomioita aikansa uskonnollisia ulkokultailijoita vastaan! Mitä tyyneyttä hän osoittikaan, kun roskajoukko tuli pidättämään hänet! – Matt. 11:28, 29; 21:12, 13; 23:13–32; 26:48–56.
Jeesus Kristus itse on sen vuoksi ensisijaisesti se, johon Matt. 5:5 soveltuu. Hänelle, kaikkein lempeimmälle, Jehova sanoi: ”Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.” Hänellä on alamaisia koko maan kuninkaana ”merestä mereen ja Eufrat-virrasta maan ääriin saakka”. – Ps. 2:8; 72:8.
Kuitenkaan Jeesus ei tule yksin perimään maata. Häneen on liittynyt 144000 muuta, sillä me luemme Ilm. 14:1:stä, että hänen kanssaan taivaallisella Siionin vuorella oli ”sata neljäkymmentä neljä tuhatta”. Heidän piti tulla päteviksi saamaan tuo kuninkaallinen kunnia kehittämällä Jumalan hengen hedelmiä, myös lempeyttä. (Gal. 5:22, Um) Se, että Jeesuksella on oleva perijätovereita, kun hän perii maan, tulee selväksi seuraavista sanoista: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room. 8:16, 17) Heistä me myös luemme, että ”he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta”. – Ilm. 20:4.
Se, että Matt. 5:5:ssä mainitut Jeesuksen sanat soveltuvat etupäässä häneen ja hänen 144000 toveriinsa, ei tarkoita, ettei niillä olisi merkitystä muillekin hänen seuraajilleen. Niillä on, sillä ne osoittavat periaatteen, joka soveltuu myös hänen ’muihin lampaisiinsa’. Heillä on toivo nauttia maan päällä olevasta paratiisista. – Joh. 10:16; Luuk. 23:43.
Sellaiset maalliset siunaukset tulevat sen ihmissuvun suuren enemmistön osaksi, joka on kuollut ja jonka Jeesus Kristus herättää eloon. Mutta he eivät ole sen laillisia omistajia, maan perijöitä, vaan huolehtivat siitä lempeiden puolesta, jotka hallitsevat heitä. – Joh. 5:28, 29.
Koska lempeät kristityt pitävät maata hallussaan taivaallisten perijöiden puolesta, niin mitä se merkitsee nykyisille kristityille? Se merkitsee, että heidän kaikkien täytyy pyrkiä kehittämään hengen hedelmää, lempeyttä, ja omaamaan sitä. Raamatussa on itse asiassa lukuisia kehotuksia lempeyteen.
Esimerkiksi Ef. 4:2:ssa kristittyjä neuvotaan vaeltamaan ”kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa [lempeydessä, Um] ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa”. Kol. 3:12:ssa heitä kehotetaan: ”Pukeutukaa . . . sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen [lempeyteen, Um], pitkämielisyyteen.” Kristittyjä kehotetaan edelleen esittämään syy toivoonsa ”lempeästi ja syvästi kunnioittaen”. Ja erityisesti vaimoja neuvotaan ilmaisemaan lempeyden hyvettä. Sen sijaan, että he panisivat painon hienoille vaatteille, arvokkaille koruille ja ehostusaineille, heidän tulee antaa viehätysvoimansa olla ”sydämen salainen ihminen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa kaunistuksessa, mikä on suuriarvoinen Jumalan silmissä”. – 1. Piet. 3:15, 4, Um.
Epäilemättä lempeät saavat suurta onnea Jumalan heidän eteensä asettamien tulevaisuuden toiveiden vuoksi. Se onnellisuus ei ole sellaista, mitä he eivät voi edes maistaa ennen kuin tulevaisuudessa; se vahvistaa heitä jo nyt. Ja se, että he ovat lempeitä, tuottaa muillakin tavoin heille onnellisuutta tänä aikana. He säästyvät paljolta hankaukselta ja erimielisyyksiltä, turhautumilta ja katkeruudelta, jotka ovat vitsauksena säälimättömän kunnianhimoisten ihmisten elämässä. Heillä on jumalinen antaumus, joka yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto. – 1. Tim. 6:6, Um.
Lempeän mielenlaadun kehittäminen on tosiaankin viisas menettely kaikille kristityille, jotka haluaisivat olla onnellisia nyt ja kuulua niiden joukkoon, jotka perivät maan tai jotka pitävät sitä hallussaan taivaallisten perijöiden puolesta.
”Onnellinen on jokainen, joka menettelee huomaavaisesti alhaista kohtaan; onnettomuuden päivänä Jehova varaa hänelle pelastuksen. Jehova itse varjelee hänet ja säilyttää hänet elossa. Hänet julistetaan onnelliseksi maassa.” – Ps. 41:2, 3, Um.